—Niin, emme sitten kuin Köpenhaminassa, virkahti Muttila, heittäen vieläkin tarkastelevan ja hyväksyvän katseen häneen.
Katso, mitä katsot! ajatteli Johannes. Et minussa vikaa löydä.
Hän tiesi, että Muttila pani paljon arvoa ihmisen ulkoasuun. Mutta hän tiesi myös olevansa siinä suhteessa moitteeton ja hyvin kestävänsä ankarimmankin arvostelun.
—Kuulepas, mistä sinä olet tuon kravattineulan ostanut? kysyi Muttila samassa henkeyksessä.
Ahaa, sekö se siis oli! Olipa aika asiantuntija, kun heti ymmärsi kiintyä siihen.
—Lontoosta, vastasi Johannes hymyillen. Mitä pidät siitä?
—Suurenmoinen! Saanko nähdä tarkemmin sitä?
Johanneksen täytyi hänen uteliaisuuttaan tyydyttääkseen irroittaa neula kravatistaan ja näyttää se hänelle.
Muttila tarkasteli joka puolelta jalokiveä. Vilkaisi sitten Johannekseen ja kysyi sitten ikäänkuin sivumennen, mitä tämä oli maksanut siitä.
—Kaksituhatta, vastasi Johannes.