—Frangia?
—Niin, enpähän puntaakaan, hymyili Johannes. Muuten on se lahja vaimoltani.
Muttila ojensi neulan huoaten takaisin Johannekselle.
—Niin kalliita ei taiteilijan kannata ostaa, hän sanoi. Eikä kukaan anna meille lahjaksi sellaisia.
Itsellään hänellä oli päällään monta jalokiveä.
Johannes huomautti niistä ja virkahti:
—No, sinullahan ei ainakaan liene syytä taiteilijan elin-ehtoja moittia. Onhan sinun käynyt hyvin maailmassa.
—Kyllä, myönsi Muttila. Eihän minulla henkilökohtaisesti ole mitään erikoista valittamista. Mutta kun vertaan osaani tuollaiseen onnen myyrään kuin sinä…
—Kuinka niin, onnen myyrään? kysyi Johannes painokkaasti.
Häntä hermostutti ajatus, että hänen maanmiehensä ylimalkaan luulivat hänen rouva Rabbingin varoilla elävän. Siksi hän mielellään käytti jokaista tilaisuutta tuota harhaluuloa haihduttaakseen.