»Mutta olethan sinä siinä! Näenhän minä sinut, kuulenhan minä puhuvan sinun! Olethan sinä Liisa.»
»Liisan haamu olen. Sitä Liisaa, jota sinä kerran rakastit ja joka myös kerran rakasti sinua niin palavasti, ei ole enää. Hän meni pois samalla kuin sinä hylkäsit minut.»
»Herra jumala! Olisinko minä sittenkin tappanut sinut?»
»En tiedä. Mutta jos tunnet sen, joka tappoi minut, kysy häneltä, mitä pahaa minä olin tehnyt hänelle!»
»Et mitään, et mitään! Pelkkää hyvää, korkeata ja siunattua.»
»Miksi hän teki sen siis? Minä en olisi tahtonut kuolla vielä. Elämä oli niin ihana, mutta niin lyhyt, niin lyhyt. Minun ainoa elämäni!»
»Liisa, Liisa! Älä puhu noin! Sinä et saa puhua noin! Minä en kestä kuulla sinua, Liisa! Etkö koskaan, etkö koskaan voi antaa anteeksi minulle?»
»Ethän sinä ole tehnyt minulle mitään. Hän teki, se toinen. Hän, jota minä rakastin!»
»Liisa! Minä olin hullu, minä olin mielipuoli silloin. Minä en tiennyt, mitä tein. Liisa! Pyydän polvillani, anna anteeksi minulle.»
»Sinä unohdat, että olen kuollut. Minä en voi antaa anteeksi enää kenellekään.»