—Mutta sinä olet ollut siellä kuitenkin?
—Kyllä. Kymmenkunnan vuotta sitten. Mutta minä olin silloin vielä liian nuori viihtyäkseni niin vanhassa ja hiljaisessa kaupungissa.
Liisan kanssa hän oli ollut siellä. Liisan kanssa he olivat tulleet sinne keskellä kesää Rivieralta ja matkustaneet heti parin päivän perästä eteenpäin Napoliin ja Sorrentoon.
Tuskin he olivat ehtineet paria museota ja muutamia kiviraunioita näkemään.
Niihinkin he olivat vilaisseet vain kuin säälistä ja ohimennen. Mitä merkitsivät kaiken maailman museot ja kivirauniot heille kahdelle, jotka juuri silloin olivat ensimmäistä kesäänsä yhdessä viettäneet!
Eivät mitään. Eivät enempää kuin hyttysen hyrinä taivaan korkeudessa kiitävälle kotkaparille.
Nyt hän päätti korjata tuonkin laiminlyönnin.
Siinä olikin jo Tiber-virta, kiemurteleva savisten rantojensa uomassa.
Ja tuossa hurahti jo juna ikuisen kaupungin harmaiden muurien sisälle.
Jospa jumala nyt vain varjelisi asemalla, ettei hänen olisi tarvis tavata Liisaa! Sitten olisi kaikki hyvin.
Kaikki hyvin. Ainakin toistaiseksi.