Luoja kuuli hänen rukouksensa. Ja varman englantilaisen gentlemannin hahmolla, vaikka suomalainen epävarmuus sydämessä, istui Johannes kohta rouva Rabbingin vierellä upeissa ajopeleissä, matkalla erääsen ensiluokkaiseen anglosaksiseen hotelliin keskikaupungilla, joka oli kuin vartavasten luotu juuri heidän tapaistensa matkailijain kukkaron keventämiseksi.
Ei jälkiäkään Liisasta eikä Muttilasta.
5.
Rooma valloitti aluksi Johanneksen kokonaan.
Häneltä jäi hyvin vähän aikaa millekään tunnontuskille, mietiskelyille ja hiuksenhienoille sielunerittelyille. Hän oli koko päivät liikkeessä. Jokainen vanha kirkko ja palatsi, jokainen museo, jokainen taulu ja kuvapatsas oli katsottava, tutkittava, tuomittava ja oman aikakautensa puitteisiin asetettava.
Rouva Rabbing seurasi uskollisesti mukana. Hänestäkin oli tämä puolitieteellinen, puolitaiteellinen innostuksen puuska kovin hauskaa, sillä niin paljon kuin hänkin oli maailmaa matkustellut, ei hänkään ollut koskaan viitsinyt ottaa perusteellisesti selkoa mistään, saati sitten niin vanhoista asioista kuin tässä oli kysymys.
Hänen sivistyksensä oli muodollinen ja pintapuolinen, kuten yleensä nykyaikaisen europalaisen ylimysnaisen. Johanneksen vuoksi hän kuitenkin oli viime vuosina koettanut tarmonsa takaa syventyä erinäisten yhteiskunnallisten kirjailijain ja kansallistalouden tutkijain ongelmiin.
Muuten hän lauleli, soitteli, lueskeli, jopa teki käsitöitäkin. Viime talvena hän oli oppinut italiankielen, jota hän taisi melkein täydellisesti. Hän olikin hyväksi avuksi Johannekselle, jonka kielitaito tässä suhteessa oli jotakuinkin alkeellinen.
Muuten hän viihtyi hyvin yksin. Johannes ihmetteli sitä usein hänelle itselleenkin, mutta rouva Rabbing vastasi vain hymyillen, että hänellä ei ollut ikävä koskaan.
Hänellä oli aina niin paljon ajattelemista, sanoi hän.