—Tänne Roomaan tultuamme?
—Ehkä enin täällä Roomassa. Suo anteeksi, eihän se mitään pahaa ole. Mutta mielestäni sinä olet ollut niin surullinen ja synkkämielinen täällä.
—Mitä syytä minulla olisi olla synkkämielinen?
—En tiedä. Mutta minä olen ollut näkevinäni, että sinä kärsit. Enkö minä voisi millään sitä lievittää?
Rouva Rabbing sanoi sen niin kauniisti, että Johannes tunsi kostuvan silmäteränsä. Mutta hän ei voinut sanoa mitään. Hänestä oli jälleen niin uutta ja outoa, että he kaksi puhuivat näin intiimeistä asioista.
—Onko se tuo nainen? kysyi rouva Rabbing hiljaa.
Johannes ei voinut kestää hänen katsettaan.
—On, ähkäsi hän raskaasti, kääntäen samalla kasvonsa pois. Et tiedä ehkä, että hän on täällä Roomassa. Vanhat muistot vaivaavat minua.
—Minä tiedän, kuiskasi rouva Rabbing. Minä olen tiennyt sen koko ajan.
—Kuinka? Sinä näit junassa heidät?