Kumpikin ajatteli omia asioitaan. Vihdoin virkahti Johannes:
—Mutta päätimmehän, että puhuisimme aluksi yksinomaan sinusta. Mihin tahdoit siis tulla?
Rouva Rabbing selitti sen nyt suoraan ja kiertelemättä hänelle.
Hän tahtoi matkustaa pois joksikin ajaksi. Hänellä oli Caprilla eräs englantilainen ystävätär, joka oli kutsunut häntä monta kertaa luokseen. Hän voisi olla siellä kevääseen asti, sitten he voisivat jälleen yhtyä vaihtamaan ja toisilleen tilittämään sielullisia kokemuksiaan.
Se oli kaikki hänellä valmiiksi ajateltuna. Kaikki niin selvää, kirkasta ja suoraviivaista, että Johannes miltei loukkautui.
Eikä hän kuitenkaan voinut olla samalla ihailematta vaimoaan, joka hänelle tällä hetkellä esiintyi todellisen tasavaltalaisen Rooman siveellisten, viisaiden ja voimakkaiden naisten vertaisena.
Tuollainen mahtoi Catojen, tuollainen Scipioiden äiti olla!
Mutta nyt oli hänen vuoronsa. Rouva Rabbing katsoi kysyvästi häneen.
—Ymmärrän, että teet tuon kaiken osaksi ja kenties suurimmaksi osaksi minun vuokseni, alotti Johannes.
—Anteeksi, huomautti rouva Rabbing hymyillen. Nyt on kysymys sinusta ja yksinomaan sinusta. Minä olen jo selittänyt asiani.