Vuoren kukkulalla soitteli sotilas-orkesteri. Ihmiset istuivat kahvilan verannalla melkein kesäpuvuissaan, kuuntelivat soittoa ja nauttivat lumoavasta näköalasta ja alituisesta ohivierivien vaunujen paljoudesta.
Kerran sai Johannes houkutelluksi hänet Ponte Milviolle saakka.
Se oli paikka noin puolentunnin matkan päässä Roomasta ja historiallisesti merkillinen siksi, että siellä kerran Konstantinus Suuri oli suorittanut ratkaisevan taistelun pakanuuden ja kristin-uskon kohtalosta.
Johannes kulkenut historiallisen entisyyden ajatuksissa. Carmela miettinyt vaieten omia asioitaan.
He olivat viivähtäneet hiukan liian kauan siellä. Hämärä, etelämaiden lyhyt, nopsasiipinen hämärä yllätti heidät jo Mariuksen vuoren alla.
Painui päivä hehkuen vielä pari kiitävää tuokiota, ennen auttamatonta mailleen-menoaan. Apenninien lumisilla korkeuksilla. Nousi kuu, Suuri, komea, klassillinen kuu, valava hopeista valkeutta yli aution maiseman, jota vain Pincion piinjat tuolla Tiberin toisellapuolen rajoittivat.
Ei mitään hajanaista, terävää, ylöspäin pyrkivää tai taivasta väkivallalla tavoittelevaa, kuten pohjoismaisessa, kuten tyypillisesti goottilaisessa maisemassa. Kaikki eheää, ijäistä ja täyteläistä.
Johannes uneksi.
Oli niin paljon valoa ilmassa kuin konsanaan Suomen talvi-yössä maaliskuulla. Tuossa ihmeellisessä yössä, jossa tähdet tuikkivat suurina ja pyhinä, hanget kautta silmänkantaman kimaltelevat ja huurteiset koivun-oksat ojentuvat kohti jumalia kuin rukoukseen, kuin kevään ensimmäiseen, aavistelevaan hartauteen.
Paljon valoa, paljon taivasta, paljon suurta, korkeaa ja salaperäistä.