Mut sirkutus soi minun rinnassain ja ilmassa lehtojen tuoksua on, pian päivä on koittava, pilvi se vain lie peittänyt auringon. Sen sieltä ilmi loihdin ma silmin ja korvin, sen veisaan ma virsin ja toitotan torvin, ja tulla sen täytyvi, aamuni sen, kun valvon ja rukoilen.
1897.
Huonoa seuraa.
Sill' lohtua tarjona kyllin on, joka lempensä multahan peitti, se ei ole orpo, ei onneton, jonk' ystävät yksin heitti; voi seestyä lientynyt onnen koi ja syttyä toivojen karsi, ja lippunsa vieläkin nostaa voi, jos tuulessa katkesi varsi.
Mut silloin vast' olet onneton ja mielesi vasta on musta, sun rauhasi, riemusi mennyt on ja löydä et lohdutusta, kun maailman touhussa hetkeks' ees saat yksin jäädä sa illoin ja huonohon seurahan joutunees' sinä inholla huomaat silloin.
1897.
Ma oon kuin aalloilla pursi —
Ma oon kuin aalloilla pursi jo puoleksi täyttynyt. On ulkoa ulapan laulu sen tunkenut sisähän nyt.
Ne ulapat toistahan etsii,
ne toistahan toivoelee
ja läpi mun purteni laidan
ne suukkoja suihkaelee.
Ma päivät soudan ja soudan
yöt valvon ja mittailen,
ja tuskasta vavisten tutkin
ma pohjia sydämen.