Kohta jo täysi on Tuonelan paasi — karpio, kahmalo vielä! Silloin se paatero paukahtaa, tuskien vaahtohon vaipuvi maa, kuolema kutsua kansat saa Tuonelan immen häihin.
1896
Tuonen tytön laulu.
Tumma on Tuonelan tähdetön yö,
tummempi Tuonella raatajan työ.
Vähän täält' on tullut ja tullut tänne monta,
vielä ei tullut, ei mennyt viatonta,
Huuhtelen mekkoja murhaajain;
herjojen helmat jo puhtaiksi sain.
Valkeat on virrat siellä elävitten mailla,
Tuonen vettä toki elon tahrat on vailla.
Mielelläni sentään ma työtäni teen.
Katselen kauas yli vierivän veen,
katselen kauas kohti elon kukkarantaa,
kuplaset aatostani kuljettaa ja kantaa.
Muistelen tummuutta Tuonelan yön.
Ajattelen raskautta raatajan työn.
Tuntoni on puhdas ja mieleni on tyyni —
parempi jos pestävinä oisi omat syyni!
Kurjia kuinka jos lie ihmiset,
kerran ne on iloinneet ja nauttinehet!
Helppoja heille lie Tuonen ikivaivat,
hetken kun rikkoa ja riemuita saivat.
Tuolla taas on kulkija päässä elon tien.
Venhoni kyykokan hälle ma vien.
Vähän täält' on mennyt ja tullut tänne monta,
vielä ei tullut, ei mennyt viatonta.
1897.