Ilmarisen vaellus.
Yöllä syntyi Ilmarinen, seppojen suvun kuningas, se syntyi sysimäellä, kasvoi hiilikankahalla, vaskinen vasara vyöllä, käsissä käverät pihdit.
Katsoi kahta kämmentänsä, arvelee, ajattelevi: Miks' nämä minulle luotu, mitä varten vastuksiksi?
Läksi kontion kotihin kuoman mieltä kuulemahan: "Saattaako setä sanoa, miks' nämä minulle luotu?"
Ukkokarhu uksen eessä simoa siretti juoda kultaisesta kannusesta, sarkasta hopehisesta, katsoi kannun uurta myöten, vantehen väliä myöten, äkkäsi tulijan oudon, kirposi kädestä kannu, sima vieri suun sivuitse; "Ohoh sinua, kuoma kulta, kyll' on kynsiä sinulla!"
Sanoi seppo Ilmarinen: "Kynnet on kyynärän pituiset, vaan en tiedä enkä taida, kulle työlle työnteleisin, mille tenhoisin teolle — saattaisko setä sanoa?"
Vaari vastahan vihelsi: "Oisihan talossa työtä, kun oisi tekijä toinen! Kovin oot koivilta kapea, ylen laiha lantehilta, pää suuri, suu supukka, iho ilkeän värinen — lähde toisehen talohon!"
Läksi seppo läylimielin kangasta kävelemähän, läksi työtä etsimähän, tekemistä tietämähän; hiuka souti sormen päissä, nälkä suolia näversi.
Niin saapui suden kotihin.
Suden akka orren alla kirnusi kesäistä voita kultaisessa kirnusessa, männällä hopehisella; tyontyvi sisälle seppo, yli kynnyksen kysyvi: "Oisiko talossa tässä työtä tehdä tyhjän miehen?"