"Sin' olet syntynyt luvatta, lurjus, vastoin maan lakia! Kursi tiehesi, tahikka —!"
Läksi seppo läylimielin kangasta kävelemähän; pilkoin hälle puut puheli, kukat viittoi vilkusilmin, oravat osoittelivat, linnut lennosta ivasi angervon avuttomuutta, heimotuutta herjan lapsen.
Astui seppo allamielin, itkuvirttä vieritellen, astui päivän järven päitä toisen vaaroja vaelsi, päivänäpä kolmantena suo suuri etehen aukes'.
Astui seppo allamielin, orvon virttä vieritellen: "Kun oisin syntynyt sudeksi taikka karhuksi kasunut, oisi turkki tuulisäällä, koti ois' kovalla säällä, kodissa korea liesi, liedellä punainen loimo, emo lieden liepehellä, mie itse emon sylissä — ja minun sylissä onni!"
Jo väsähti väki sepolta, uupui jo urohon voima, vaipui miesi maan varahan, tuskissansa turpehelle, otsa suohon, suu norohon, rinta rimpeä halaten.
Lauloi rauta rahkan alta, soi suosta teräksen soitto: "Kussa viivyt, maan kuningas, raudan ruhtinas väkevä, joudu joukkos' johtajaksi, valtasi vapahtajaksi! Tääll' on miehet miekka vyöllä, sota-orhit ohjaksissa, pyssyt on pamahtamassa, torvet on torahtamassa, kun vain saapuisi kuningas, sois' käsky sotien herran!"
Jo tunsi sukunsa seppo, tiesi työnsä työn hakija, kimmahti kohoksi maasta, viskasi vasaratansa, tuli suihki suonten päissä, koski rinnassa kohisi, voiton liekki, voiman virta, kutsumus kuningastöiden.
Kohotti kätensä seppo kohti kuusten korkeutta, vannoi maalle valan ikuisen, sanan Luojalle lupasi: "Tahdon ma takoa ilmi luonnon voimat maan lumosta, herättää vesien henget, ainehet norojen alta; tahdon tehdä maan hyväksi, manteret hymyäviksi, lehdot leivän kasvaviksi, pelloiksi petojen korvet; tahdon taivahan takoa yli maani onnellisen, taivahalle tähtikehrät, kuut, Otavat, päivät kummat — tahdon luoda luonnon onnen oman onneni heraksi!"
Näin se vannoi vanhin seppo, vannoi ruhtinasvalansa.
1897.