Oi, ootteko silloin te tunteneet maan luonnossa maailman Luojan? Oi, ootteko silloin te löytäneet yön aaveilta aumahan suojan? Ja ootteko silloin te itkeneet ja hyviä olleet ja hymyilleet, oi, ootteko silloin te lempinehet? — Sitä lempeä unhota et.
Oi, ootteko silloin te uneksineet utuneitoa tummatukkaa, ja ootteko silloin te rakastaneet joka puuta ja joka kukkaa? Ja oliko veli joka ihminen? Ilo loistiko silmistä jokaisen? Ja oliko kaikilla kasvoillaan iki-armaus ihanan maan?
Ken yhtä ihmistä rakastaa, hän kaikkia rakastaapi. Ken kerran itsensä unhottaa, hän unten onnen saapi. Ken kerran itse on onnellinen, hän tahtois' onnehen jokaisen ja antaa ja antaa ja antaa vain poven paisuvan riemua ain'.
Mitä siitä, jos ei sua lemmi hän, sa jolle lempesi annoit! Hän antoihan sulle elämän, ja kuvaa sa kaunista kannoit. Ja vaikka hän vaatisi elosi taas, niin kulkeos riemulla kuolemaas ja julista virsillä Jumalaa, kun kaunis niin oli maa!
Siis kiitos, Luojani armollinen, joka hetkestä jonka elin, kun sain minä ruumihin tervehen, sydänlämmön, mi läikähteli, kun annoit sa vankkaa kättä kaks', kaks' silmää sieluni ikkunaks', ja hengen herkän ja avoimen, joka tuutia tuulosen.
Sua kiitän ma, Jumala armollinen, kun annoit sa kodin hyvän, soit äidin niin hellän ja herttaisen, isän iloisen ja syvän, kun annoit sa myös pari ystävää ja ne hyvää, en pyydä ma enempää, ja annoit sa armahan syntymämaan, jota kyntää ja lempiä saan.
Ja kiitospa vihdoin viimeinen, kun laulun lahjan sa annoit, kun riemut ja murheet lapsosen näin sävelten siivillä kannoit; sen Sulta, Sulta ma yksin sain ja Sinulle siitä ma vastaan vain, tilin leiviskästäni kerran teen, miten käytin ma kanteleen.
Soi, helise, siis sävel hempe'in! Halo aaltoja laulajan haaksi! Käy purjehin täysin ja pullistuvin, jätä välkkyvä jälki taaksi! Ja vaikka mun nuorena laineet vei, niin eipä se hukkahan vaipunut, ei, joka upposi laulujen laineisiin ja untensa unelmiin.
Se soutavi seljässä delfiinein, sen lempeä lainehet laulaa, ja kanssa Vellamon impyein, hän aikojen aalloilla kaulaa. Siis viritä virtesi, nuori mies! Voi, pian se riittyvi rinnan lies, ja vanhuus jo sauvoilla hoippuen saa. Suo kantelos kajahtaa!
Hiihtäjän virsiä