Ne kertoivat tarua muinaista, miten isänmaall' oli hätä, miten vieraan miekalla lyötihin ja ristillä maata tätä. Mut kansa nous' kuin teräsjous' ja sotapurret maassa sous'.
Mut tähtien silmät ne hämärtyy,
jo katkesi kansan jousi.
Ja vesillä Suomeni sorjan tään
vain sorron haahdet sousi.
Käsi vierahan
oli ohjissa maan.
Savut hiljaiset korvesta kohosi vaan.
Taas tähdet ne tuikkivat kiivaammin, ja korven kansa nousi, ja kautta Suomeni sorjan tään taas Suomen purret sousi. Maat, kunnahat jo kukkivat. Helavalkeat vuorilla leimuavat.
Ken tohtii ne valkeat sammuttaa?
Ken ryöstää soihtusi sulta?
Ken kurja uhata uskaltaa
tään kansan pyhää tulta?
Miks' itkette
oi, tähdet te,
mitä mietitte, miksi te pelkäätte?
Ulos juoksin. Yö oli haihtunut puut punasi aamurusko. Pois sammui soihdut tähtien, mut mull' oli uusi usko. Ja kun katsahdin, niin huomasin, että kodin jo nurkilla olinkin.
Minä huusin ja hurjana riemastuin, mut kun minä katsoin taaksi, oli poissa mun metsäni morsian ja maja oli mennyt maaksi. Kaikk' untako? Sen tiesin jo. Toki kiitos kaikesta, Tellervo!
Pyhä kevät
(1901)
Pyhä kevät.
Hertan henki mailla kulkee, haudat kaikki aukeaa. Kas, jo kätkee kääriliinat, sydän uuden uskon saa.