*
"Minne viet mua, vanha vuos'?" tuulet niin lauhasti tuoksuu — "minä niin pelkään ja vapisen". "Rauhoitu, rakas lapsonen, ovella taivaan jo ollaan."
Astuvi sisähän vanha vuos' —
taivaan kynttilät loistaa —
saattavi laulajan Luojan luo:
"Tässä poian ma pienen tuon,
jok' eli vain syksystä jouluun."
Virkkavi Herra Jumala —
tuulet niin lauhasti tuoksuu —
"Etkö kesää sa nähnytkään?"
"Näin vain syksyn ja talven sään,"
laulaja vavisten vastaa.
Kyyneltyy silmä Jumalan —
taivaan kynttilät loistaa —
"Siis suvi suli' olkohon ikuinen!
Mut virka, poikanen poloinen,
ken olet ja mistä sa tulet?"
"Laulaja olen ma laadultain" —
tuulet niin lauhasti tuoksuu —
"tulen tähtösestä ma pienestä,
min nimi on maa." — "Mihin kuolit sä?"
"Kurjuuteen kuolin ja nälkään."
Vihastuu Herra Jumala —
taivaan kynttilät sammuu —
"Sano kansas', niin kostan ma kuolosi sun!"
"Ei, ei, hyvä, suuri on kansani mun,
et sille saa sinä kostaa.
Mut hiukan hillitse viimojas',
ne liian vinhasti vinkuu
mun maani armahan aukoilla.
Suo paistaa päiväsi Suomen soilla!" —
Näin laulaja tuskassa huutaa.
Hymyilee hyvä Jumala — taivaan kynttilät loistaa — "Voi oikein olla. Ehk' koetin ma sun kansaas' liiaksi tuulilla. Taas kukat kummuille nouskoon!"
Mökkiläinen ja hänen poikansa.