Kirkassilmä tyttönen nojaa hiljaa pylvääsen, Aucassinin itkevän vuoksi armaan ystävän kuulee, sitte lausuu näin: "Aucassin, mun ystäväin, suoramieli, ylväs ylkä, poies turha murhe hylkää! Mitä mielt' on itkussasi, kun et voita neitoasi? Eikä taattos ainoastaan: suku suur' on mua vastaan. Merten yli onnes tähden kaukomaille nyt jo lähden!" Kultakutrin hiuksistansa heitti luokse armahansa, Aucassin sen otti aarteen, suortuvaisen sorjan kaarteen, rakkahasti suudellen, rinnoillensa kätki sen; sitten itki jällehen armahan vuoksi.
Nyt kerrotaan, jutellaan ja tarinoidaan:
Kun Aucassin kuuli Nicoletten sanovan, että hän lähtisi kaukomaille, joutui hän suunniltaan surusta. "Rakas, suloinen armaani", sanoi hän. "Älä mene, sillä silloin kuolisin minä. Ensimäinen, joka sinut näkisi, ottaisi sinut heti, veisi sinut vuoteeseensa ja tekisi sinut jalkavaimokseen. Ja niin pian kuin sinä olisit maannut toisen miehen vuoteessa, etkä minun, älä luulekaan, että minä odottaisin siksi kun löytäisin veitsen, jolla lävistäisin sydämeni ja tappaisin itseni. En tosiaankaan odottaisi niin kauan, vaan syöksyisin ensimäistä harmaata kiveä tai muuria vasten ja iskisin pääni siihen niin ankarasti, että silmäni lentäisivät ulos ja aivoni pirskuisivat ympäriinsä. Mieluummin otan sellaisen kuoleman kuin kuulisin, että sinä makaisit toisen miehen vuoteessa, etkä minun".
"Voi!" sanoi neito; "minä en luule, että sinä rakastat minua niin paljon kuin sanot; mutta minä rakastan sinua enemmän kuin sinä minua".
"Oi!" sanoi Aucassin; "kaunis, suloinen armas, ei ole mahdollista, että sinä rakastat minua yhtä paljon kuin minä sinua. Nainen ei voi rakastaa miestä niin paljon kuin mies naista. Sillä naisen rakkaus on hänen silmässään, hänen rintansa nisässä tai hänen jalkansa varpaassa, mutta miehen rakkaus on istutettu hänen sydämeensä, eikä pääse pois sieltä".[12]
Kun Aucassin ja Nicolette haastelivat keskenään, tulivat kaupungin vartiomiehet katua pitkin paljaat miekat viittojensa alla. Sillä kreivi Garin oli käskenyt heitä, että heidän tuli tappaa Nicolette, jos he tapaisivat hänet. Ja vartija, joka oli tornin huipussa, näki heidän tulevan ja kuuli, että he puhuivat Nicolettestä uhaten tappavansa hänet.
"Jumalan tähden", sanoi hän, "olisipa suuri vahinko niin kaunista tyttöä, jos he tappaisivat hänet. Ja olisipa suuri lemmentyö, jos minä voisin varoittaa häntä, että hän tietäisi olla valppaana. Sillä jos he tappaisivat hänet, kuolisi minun herrani Aucassin, ja sekin olisi suuri vahinko."
Nyt lauletaan:
Vartijall' ol' oveluutta, nopsan mielen neuvokkuutta, laulun kauniin kiirehesti, loi hän, turman teon esti: "Reipas, pieni tyttönen, tunnen vartes valkoisen, tunnen tukkas vaalean, silmäs vilkkuveitikan. Äänes sointu sanoo mulle, että armas haastaa sulle, sinun vuokses kaihoten. Kuule, liiku varoen! Vältä noita sotilaita, jotka kulkee pitkin maita, — heill' on miekat viitan alla. jotka uhkaa kuolemalla, ellet sä piile!"
Nyt kerrotaan, jutellaan ja tarinoidaan: