Nyt kerrotaan, jutellaan ja tarinoidaan:
Kun Aucassin kuuli paimenten puheet, muistui hänen mieleensä Nicolette, hänen suloinen armaansa, jota hän suuresti rakasti, ja hän ajatteli, että neito oli ehkä ollut siellä. Ja hän iski hevosta kannuksillaan ja tuli paimenten luo.
"Lapsi kullat, suojelkoon teitä Jumala!"
"Jumala teitäkin siunatkoon!" sanoi se, joka oli muita puheliaampi.
"Lapsi kullat", sanoi Aucassin, "kerratkaapa vielä tuo laulu, jota äsken lauloitte".
"Emme laula", sanoi se, joka oli toisia puheliaampi. "Kirottu se, joka teille sen laulaa, armon herra!"
"Lapsi-kullat", kysyi Aucassin, "ettekö tunne minua?"
"Kyllä! Me tiedämme hyvin, että te olette Aucassin, meidän nuori herramme, mutta te ette ole meidän isäntämme, vaan kreivi on."
"Lapsi-kullat, laulakaa toki, minä pyydän."
"Ei, vaikka mikä olisi!" epäsi poika. "Miksikä minä laulaisin teille, kun minun ei sovi? Onko tässä maassa kreivi Garinia lukuunottamatta niin rikasta miestä, että hän, jos tapaisi minun lehmäni ja lampaani niityllään tai vainiollaan, uskaltaisi ajaa ne pois, saamatta silmiään päästä revityiksi, — ja miksi laulaisin minä siis teille, kun minun ei sovi?"