"Suojelkoon sinua Jumala, rakas veli!"
"Jumala teitä siunatkoon!" vastasi mies.
"Mitä, Jumalan nimessä, teet sinä täällä?"
"Mitä se teitä liikuttaa?" vastasi mies.
"Ei mitään", virkkoi Aucassin, "kysyin vain hyvässä mielessä".
"Mutta miksi te itkette?" tiedusti toinen. "Ja pidätte suurta surua? Jos minä, jumal'avita, olisin niin rikas kuin te, ei koko maailma saisi minua kyyneliin."
"Kas, tunnetteko minut?" kysyi Aucassin.
"Kyllä. Minä tiedän, että te olette Aucassin, kreivin poika, ja jos te sanotte minulle miksi itkette, sanon minä teille mitä täällä teen."
"Kyllä", mukausi Aucassin, "sanon sen teille varsin mielelläni. Tulin tänä aamuna tänne metsästämään, ja minulla oli valkoinen vinttikoira, kaikkein kaunein maailmassa. Minä kadotin sen, ja siksi itken."
"Mitä!" sanoi mies. "Sen sydämen nimessä, joka Herrallamme on rinnassaan, — itkettekö te haisevan koiran takia? Kirous sille, joka teitä milloin kiittää! Onko maassa niin rikasta miestä, ettei hän, jos teidän isänne pyytäisi kymmenen, viisitoista tai kaksikymmentäkin koiraa, antaisi niitä hyvin mielellään ja olisi siitä hyvin iloinen! Mutta minulla puolestani on syytä itkeä ja pitää murhetta."