Nyt lauletaan:
Nopsa, nuori Aucassin, astuu linnan salihin, saapuu viimein sinne missä kuningas on käärehissä. Astuu vuoteen luokse aivan, uskomatta syytä vaivan: "Etkö, hupsu, suotta loju?" "Enhän, — tässä syntyy poju; ja kun täyttyy aika mulla, terveheks kun ehdin tulla, menen messuun niinkuin ennen tiedän isieni menneen, sitten taistoon taas ma lähden, huidon pelkän huvin tähden, siitä en luovu!"
Nyt kerrotaan, jutellaan ja tarinoidaan:
Kun Aucassin kuuli kuninkaan noin puhuvan, otti hän kaikki peitteet, mitä hänen yllään oli, ja heitti ne huoneen permannolle. Hän näki sauvan takanaan. Hän otti sen, kääntyi ja peittosi ja pieksi kuningasta niin, että tämä luuli henkensä menevän.
"Voi hyvä herra!" huusi kuningas. "Mitä te minusta tahdotte? Oletteko menettänyt järkenne, kun pieksätte minua omassa huoneessani?"
"Herran sydämen nimessä!" huusi Aucassin; "porton poika, tapan teidät, jollette lupaa, ettei mies teidän maassanne enää koskaan makaa lapsivuoteessa".
Kuningas lupaa sen, ja hänen siten sitouduttuansa sanoo Aucassin:
"Viekää minut sinne, herra, missä teidän vaimonne on taistelemassa."
"Mielelläni, herra", sanoo kuningas.
Hän nousi hevosen selkään, Aucassin nousi myöskin ratsulleen, ja Nicolette jäi kuningattaren huoneisiin. Kuningas ja Aucassin ratsastivat kunnes tulivat sinne, missä kuningatar oli, ja huomasivat, että juuri käytiin taistelua paistetuilla metsäomenilla, munilla ja tuoreilla juustoilla.[17] Aucassin alkoi katsella tuota ja ihmetteli hyvin suuresti.