"Aucassin, älkää surko enää, vaan tulkaa mukanani, ja minä näytän teille sen, mistä te enimmin pidätte tässä maailmassa. Ja se on Nicolette, teidän suloinen armaanne, joka on tullut kaukaisesta maasta teitä etsimään."
Ja Aucassin riemastui.
Nyi lauletaan:
Kun saa kuulla Aucassin, että armas kallehin nyt jo astuu näillä mailla, vertojaan on riemu vailla. Kreivittären kanssa näin läksi käymään linnaan päin, saapui saliin kiireisesti, kiihtymystään tuskin kesti silloin myöskään immen rinta, kun hän katsoi rakkahinta, riensi joutuin ylkää vastaan, ojentaen ainoastaan kädet, — sortui sanat hukkaan. Tämä suulle, otsaan, tukkaan suuteli, ja sylityksin aamuhun he jäivät yksin. Vaimoksensa Aucassin armaan oitis ottikin, maansa ruhtinattareksi, elämänsä aarteheksi. Niin he sitten viettivät monet vuodet viehkeät riemussansa rauhaisessa, onnen, lemmen autuudessa. Ja nyt satu lopun sai, mult' ei kertomatta kai paljoa jäänyt.
Selityksiä.
[1] Tässä esiintyy vanha käsitys laulun ja soiton parantavasta vaikutuksesta; sen tapaamme jo Raamatussa, Saulin ja Davidin kohtauksessa, Kalevalassa (Väinämöisen soitto) ja Kantelettaressa, tutuimmat esimerkit mainitaksemme. Kuljeksivat lauluniekat saivatkin usein soittaa sairaille heidän tuskiensa lievitykseksi. — Muuten oli heillä usein tapana ennen esityksen alkua kehua runoansa tai tarinaansa, ja jos he huomasivat, ettei esitys kuulijoita miellyttänyt, siirtyivät he toiseen, kunnes löysivät kelpaavan.
[2] Valence ja Beaucaire ovat eteläranskalaisia kaupunkeja. Ainakaan Beaucairessa ei ole koskaan ollut kreivejä.
[3] Vaaleat, kiharat hiukset kuuluivat keskiaikaiseen kauneusihanteeseen. Kaikki senaikuiset satusankarit ovat vaaleaverisiä ja kiharatukkaisia, niin naiset kuin miehetkin. Tässä suhteessa on huomattavaa, mitä tekijä myöhemmin sanoo Nicoletten valkeudesta.
[4] "Kaikki voittava rakkaus" on hyvin tavallinen puheenparsi keskiajan kirjallisuudessa. Tapaamme sen alituiseen Danten ja Boccaccionkin teoksissa.
[5] Varakreivi, muinaisransk. visquens, nyk. vicomte, oli aikaisemmin kreivin sijainen, sitte pikkukaupungin tuomari; nykyään aatelis-arvonimi. Tässä kai tuomari.