Hänen isänsä ja äitinsä kyllä muistuttivat hänelle:
"Poikani, tartu toki aseisiin ja nouse ratsaille, puolusta maatasi ja auta miehiäsi. Kun he saavat nähdä sinut keskuudessaan, he puolustavat paremmin henkeään ja omaisuuttansa ja sinun ja minun maatani."
"Isäni", sanoi Aucassin, "mitä te nyt puhutte? Älköön Jumala antako minulle mitään, mitä häneltä pyydän, jos minä otan osaa aseharjoituksiin, nousen ratsaille ja käyn hyökkäykseen tai taisteluun, ja vaihdan iskuja ritarin tai jonkun muun kanssa, jollette anna minulle Nicoletteä, suloista armastani, jota suuresti rakastan."
"Poikani", vastusti isä, "se ei ole mahdollista. Jätä Nicolette mielestäsi! Hänhän on vanki, joka tuotiin tänne vierailta mailta. Tämän kaupungin varakreivi[5] osti hänet saraseeneiltä ja toi tähän kaupunkiin; hän kantoi tytön kasteelle, otti kummityttärekseen ja antaa kai hänet jonakin päivänä nuorukaiselle, joka kunniallisesti ansaitsee hänelle leipää. Siinä ei sinulla ole mitään tekemistä, ja jos tahdot naida vaimon, annan sinulle kuninkaan tai kreivin tyttären. Ranskassa ei ole niin rikasta miestä, ettet saisi hänen tytärtään, jos tahtoisit."
"Voi isäni!" sanoi Aucassin. "Missä on maailmassa niin korkeita kunnioita, etteivät ne joutuisi hyvään käytäntöön, jos Nicolette, minun suloisin armaani, ne omistaisi? Vaikkapa hän olisi Konstantinopolin tai Saksan keisarinna, tai Ranskan tai Englannin kuningatar, olisi sekin liian vähän hänelle; niin jalo ja hieno ja viehättävä hän on, ja kaikilla hyvillä ominaisuuksilla varustettu."
Nyt lauletaan:
Beaucairesta kotoisin on tuo uljas Aucassin. Unhottamaan armastaan hänt' ei saada milloinkaan. Isä monta uhkasanaa ärjyy, äiti morkkaa, manaa: "Mitä, hupsu, hourinetkin, Nicolea aatteletkin, jonka kerran Kartagosta juutalainen taisi ostaa. Katso naista meidän maan, — ylvään saat ja arvokkaan." "Äiti, tuot' en tehdä voi, Nicolette tenhon toi. Armaat silmät, kasvot sen kirkastavat sydämen. Häntä koskaan heitä en, niin hän on hellä."
Nyt kerrotaan, tarinoidaan ja jutellaan:
Kun Beaucairen kreivi Garin huomasi, ettei hän voinut sammuttaa poikansa rakkautta Nicoletteen, meni hän kaupungin varakreivin luo, joka oli hänen alaisensa, ja puhui hänelle näin:
"Herra varakreivi! Lähettäkää pois Nicolette, kummityttärenne! Olkoon kirottu se maa, josta hänet näille seuduille tuotiin! Sillä hänen takiansa kadotan minä Aucassinin, niin ettei hän enää käy ritarillisissa harjoituksissa, eikä halua tehdä sitä, mitä hänen asemaansa kuuluu. Ja tietäkää, että jos minä saan tytön käsiini, poltan minä hänet tulessa, ja te saatte myöskin suuresti peljätä omasta puolestanne."