Komeassa talossa tämä lähetystö olikin — monarkistit pitivät aikoinaan silmänsä auki ostaessaan talon hyvältä paikalta ja halvalla hinnalla. Ja kun toverukset sitten puristivat ministeri Holman kättä ja kuuntelivat itsensä ja hänen puhumaa virallista Suomen valtakunnan kieltä, muisti Simeoni jääkäreitä, jotka maanpakolaisina olivat täälläkin harhailleet ja sitkeällä, ihmeellisellä uskollaan laskeneet alkuperustuksen tämänkin paikan nykyiselle käytännölle. "Jaa jaa", mietiskeli hän hurskaasti, "se oli todellakin sinapin siemen, se jääkärien ensiksi kylvämä uskonjyvä, mutta onpas totisesti siitä kasvanut iso puu." Kotoinen ja hauska tunnelma vallitsi tänä aamuhetkenä Suomen Berlinin lähetystössä, josta kolmiliitto läksi tyytyväisenä, hyppysissä ministeri Holman ystävälliset suositukset passileimauksen saantia varten Tshekko-Slovakiaan, Unkariin ja Bulgariaan. Ilman niitä suosituksia, ja niistä vieläkin kiitos, ei tuon asian toimittaminen olisi taitanut niin helposti ja nopeasti onnistua.
Tällainen paperi kourassa sopii nyt mennä kylmästi ja ylhäisesti vieraan maan lähetystöön ja vaatia heti etehisen vartijalta niitä vähän parempia herroja puhuteltavakseen. Ja kun niitä sitten tulee, pitää ensin esittää asiansa selvästi ja taitavasti, näyttämättä tuota suositusta, joka on lyötävä pöytään vasta sitten, kun asianomaisen kasvoille alussa ilmestynyt huolestumisen, ikävystymisen ja vastahakoisuuden pilvi on uhannut valloittaa lopullisen ja ratkaisevan sijan. Silloinpa on hyvä tilaisuus nautinnolla nähdä, kuinka herran käsi äkkiä valahtaa alas korvalliselta, jonne se äsken yleismaailmallisen tavan mukaan oli mennyt apua hakemaan. Hänen otsaltansa haihtuvat rypyt kuin olisi hän syntynyt uudelleen, ja pyydettyään herroja toki istumaan kiiruhtaa hän pois lähimpään huoneeseen, josta pian alkaa kuulua epätoivoinen leimasinten jyske. Ainoastaan silloin, kun paikalle sattuu sarja muita yhtä mahtavia herroja, täytyy vaivautua odottamaan hetkinen.
Tässä suhteessa meni siis näiden leimausten saanti hyvin, mutta oli siinä silti pieni vastuksensa sentään. Kun nimittäin pitkä ja mustaverinen magyari-sihteeri oli vienyt kolmiliiton passit pyhään eriöönsä, palasi hän hetken perästä hyvin pulmallisen näköisenä, kourassa Juhanin ja Tuomaan passi. "Eihän näissä ole enää tilaa, mihin lyödä Unkarin kuningaskunnan leimaa, sillä se viepi melkein koko sivun", selitti hän. Ja suunnilleen niinpä olikin asia, sillä Juhanin passi oli harvalehtinen ja jo edellisistä leimoista tupaten täynnä, ja Tuomaan passi taas kantoi lisäksi ylen runsaita merkkejä hänen edellisistä matkoistaan. Veljekset eivät kuitenkaan tästä pahemmin hämääntyneet, vaan oikaisten tukevan etusormensa osoittivat niitä sivuja, joissa eri kielillä luetellaan karkumatkalla olevien Suomen kansalaisten tuntomerkkejä. "Lyö häntä vaikka tuohon!" neuvoskeli Tuomas rauhallisesti ja magyari ymmärsi totella. Mutta tällä hetkellä tekivät molemmat jyrkän päätöksen ensi tilaisuudessa ostaa liimaa ja paperia, liittääkseen passeihinsa kaikkien mahdollisuuksien varalta sarjan lisälehtiä ja paikkaillakseen niitä, koska ne, kruunun työtä kun olivat, olivat ruvenneet näyttämään arveluttavia alkutekijöihinsä hajaantumisen oireita.
Muuten oli, niin ainakin Simeonista tuntui, jokaisella lähetystöllä oman maansa leima. Suomen Berlinin lähetystö voisi asultaan ja näöltään olla minkä kulttuurimaan edustaja hyvänsä, sitä ei voi kohtuudella kieltää. Unkarin lähetystö oli paljoa vaatimattomampi, mutta teki henkilökuntansa esiintymisen vuoksi erittäin miellyttävän vaikutuksen. Unkarilaiset ovat nyt kerta kaikkiaan ainoita aatelismiehiä sillä puolella Europaa. Tshekko-Slovakian lähetystössä tuulahtaa suomalaista vastaan jotakin, joka ehdottomasti heti muistuttaa mieleen venäläiset, ja Bulgarian lähetystössä on vaikutelma sama. Simeoni totesi tämän rauhallisesti, tahtomatta ketään nostaa tahi polkea. Hänelle muistuivat kuitenkin ilmielävinä mieleen "svabodan" ajat Helsingissä, seisoessaan yhteisen bulgarialaisen kansan keskellä lähetystön etehisessä ja tuntiessaan, kuinka erikoinen ja selvä "natsionalnii duh", "kansallinen henki", tuulahteli hänen ympärillään. Missä slaavilaisuutta on alunperin tahi minne se on päässyt tunkeutumaan, siellä rupeavat lähtemättöminä vallitsemaan useat suomalaisille tuntemattomat hajut — se on nyt kerta kaikkiaan slaavilaisen sielun tuoksu sellainen luonnon järjestyksen mukaan. Mutta Simeoni oli samalla valmis mitä suurimmalla mielihyvällä myöntämään, että esim. Bulgarian lähetystön herrojen kohteliaisuus ei ollut ainoastaan muodollista, vaan vieläpä sydämellistä ja jo ensi kohtauksella puoleensa vetävää laatua. Hehän ovatkin alkusynnyltään muka suomalaista juurta.
Aurinko, joka taivaaltansa oli kertaakaan silmäänsä rävähdyttämättä jännityksellä seurannut kolmiliiton käyntiä ulos ja sisälle näissä eri paikoissa, oli ollut toverusten lopettaessa passipuuhansa pakotettu laskeutumaan paljoa alemmaksi puolipäivän korkeudestaan kuin mitä porvarillinen aamiais-aika oikeastaan olisi sallinut. Todettuaan tämän päättivät toverukset mennä katsomaan Kempinskiin, kuinka pehmeiksi keitettyjä lanttuja, sinikaalia ja hevosen lihaa sieltä mahtaisi löytyä. Säpsähtämättä ensimmäisten hovimestarien tuiki notkeista kumarruksista vaelsi Tuomas leveästi ja rauhallisesti sinne luolan peräkulmille asti, ylimmäisiin ymmärkkeihin saakka, valitsi maantieteelliseltä asemaltaan hyvästi sijoitetun pöydän ja sanoi töllöttelevälle Simeonille: "Paina puuta!" Sammutettuaan ensimmäisen nälkänsä oikaisi Simeoni kumaraan käynyttä selkäänsä ja rupesi katselemaan, kuinka berliniläiset nauttivat aamiaistansa. Se ansaitsikin vaivan.
Hankavastaiseen hänestä istui selän puolelta suojatussa asemassa nuori pari, joka ruokaili hyvin hauskalla ja mukavalla tavalla. Herra oli sitä lajia ihmisiä, joiden esi-isien kehto on keikkua rytkynyt jossakin Jordanin laakson liepeellä, mutta rouva, neito, morsian, ystävätär, toimitusjohtajan yksityissihteeritär, liikkeen konekirjoittajatar tahi miksi hänet nyt määrittelisi, oli ainakin sangen suuressa määrässä vapautunut saattelijallensa ominaisista kansallisuusmerkeistä, edustaen vain yleensä, mutta erittäin sievällä tavalla, "ikuisesti naisellista", ja ollen, suomalaisen asiallisesti sanottuna, "nätti pullukka". He ruokailivat nyt seuraavalla tavalla: ensin otti herra haarukkaansa palan jotakin ravintoainetta, maistoi sitä hiukan, ja pisti sitten loput neidon punaisten huulien väliin, jotka olivat auenneet onnellisina kuin linnunpojalla, koska hän odottaa emonsa tuomaa lihavaa matoa; sitten teki hän miehelle vuorostaan saman palveluksen, jonka jälkeen he ryyppäsivät molemmat samasta lasista ja mikäli mahdollista samalla kertaa. Sen jälkeen seurasi sarja onnellista kikatusta ja muuta teerenpeliä, jota kaikkea Simeoni silmät pystyssä kuin pelästyneellä huuhkajalla sohvansa nurkasta seurasi. "Mutta tämähän nyt on vasta oikein mukavaa aamiaisen syönnin tyyliä", arveli hän itsekseen, "— lienevätköhän ne siellä Helsingissä selvillä, että sitä voisi näinkin harjoittaa?" Hän ei voinut olla tuolle menolle naurahtamatta, jolloin neito heitti koko seurueeseen eräitä leimuavia katseita, niin että Simeonin silmäripsit tuntuivat kärähtävän, kokosi vaatteensa, antoi herrallensa merkin ja vaelsi loukattuna tiehensä koko Kempinskistä, jättäen kuitenkin jälkeensä sakean hajun kalliista öljyistä ja rasvoista.
Tämän jälkeen, koska päiväistä päivää oli vielä muutamia tunteja jäljellä, nosti Simeoni kiivaan kysymyksen siitä, eikö nyt olisi mentävä johonkin museoon perehtymään "ihmiskunnan kulttuurin aarteisiin", kuten hän ylevästi lausui, mutta siinäpä hän kohtasikin jyrkkää ja päättäväistä vastarintaa. "Tässä on nyt, kun ollaan tällaisella pikamatkalla, tyydyttävä siihen, mitä silmäin edessä on, eikä koetettava tunkeutua museoiden ytimeen, koska se ajan vähyyden vuoksi kuitenkin on mahdotonta ja koska se tunnetusti on väsyttävintä hommaa, mitä ihmiset voivat toistensa kiusaksi keksiä. Säästä sinä vain, varsinkin kun olet tuollainen heikko kääkkä, voimasi etelämmässä olevia nähtäviä varten, että voit sitten itseäsi turmelematta nielaista kaikki kivet ja pilarinkappaleet, joiden ääreen arvattavasti aiot polvistua, missä ikinä sellaisia luulet näkeväsi!"
Näin haasteli Juhani ja matkueen varusmestari Tuomas huomautti lisäksi kuivasti, että tästä on kiireesti mentävä matkailutoimistoon ottamaan selkoa, onko Balkanin niemimaalla yhtään omin voimin liikkuvaa veturia, vai vetävätkö niitäkin härät, kuten auroja. Kaiken tämän kuultuaan tunsi Simeoni toveriensa todellakin olevan oikeassa ja päässeensä vapaaksi raskaasta velvollisuudesta, joka oli painanut hänen hartioitansa näihin saakka.
Simeoni merkitsi tämän jälkeen lyhyesti muistoonsa, että keväällä vuonna 1921 oli Berlinin suuressa matkailutoimistossa vielä sangen epävarmat tiedot siitä, mitenkä parhaiten päästäisiin Buda-Pestistä Belgradiin ja siitä Konstantinopoliin, kulkiko sieltä laivoja ja mitä Atenaan ja Aleksandriaan, ja kuinka varmat ja hyvät siellä yleensä liikennesuhteet olivat. Tästä kuitenkaan säikähtämättä toverukset kylmästi päättivät mennä ottamaan itse "paikan päälle" niistä selkoa, vahvasti vakuutettuina siitä, että kyllä heille sieltäkin menoreikä eteen aukeaa. Ja he lopettivat mieluisen oleskelunsa Berlinissä ministeri Holman vieraina, lämmitellen kansallisilla ja kotoisilla asioilla, kunnes tuli aika kömpiä kajuuttaan, saatuaan päivän työt suoritetuksi ja isännän sekä emännän kunnollisesti kiitellyksi kaikesta heidän osoittamastaan ystävällisyydestä.