XXIII.
Kun Simplon-expressiä odotettiin. — Hotellin portieri Jugoslavian tulevaisuudesta. — Kissannaukujaiset ja näkyjä asemalla. — Bulgarialainen runoilija ja expressin vaunupoika. — Pikajunan yleisöä ja sen elämää. — Mr Rowleigh.
Koska "Simplon-expressin" piti tulla kello 8,40, rupesivat veljekset hyvissä ajoin touhuamaan asemalle lähtöä. "Mihin herrat nyt aikovat?" kysyi portieri ihmeissään. "Asemalle tietysti". Silloin hymähti portieri ylenkatseellisesti: "Vielä tähän päivään saakka ei expressi ole saapunut aikataulunsa mukaan, vaan vähintään puoli vuorokautta myöhästyneenä. Herrat menevät rauhassa levolle, sillä pidän kyllä huolta siitä, että joudutte ajoissa asemalle."
Kummastuneena tästä ottivat veljet asiasta lähemmin selkoa ja saivat kuulla, että portieri oli puhunut totta. Matkustajainsa mukavuudeksi tämä piti asemalla vartijaa, joka saatuaan asemakonttorista tiedon, milloin expressi vihdoinkin oli tulossa, ilmoitti siitä puhelimitse hotelliin.
Veljesten lepo jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi, sillä pelko siitä, että he jonkun erehdyksen vuoksi saattaisivat jäädä viikoksi tähän kirottuun paikkaan, piti heidät hereillä. Kun sähkövalo loppui kello kymmeneltä, oli olo parin kurjan kynttilän tuikkeessa muutenkin perin synkeää, varsinkin kun hotellin etehisessä palava suuri karbiidisoihtu täytti kaikki käytävät kirpeällä katkullaan, tunkeutuen huoneisiinkin. Ikävissään harhaili Simeoni siellä täällä, joutuen pian keskusteluun yhtä ikävystyneen portierin kanssa. Puhuttiin maat ja taivaat, kunnes Simeoni keksi kysyä, mitä veli arvelee Jugoslavian tulevaisuudesta. "Tästä ei tule mitään!" vastasi hän jyrkästi, "sillä tämä on uusi Itävalta. Kroatit ja unkarilaiset ovat aina tyytymättömiä ja itse pääkansallisuus on vielä sellaista, että se asuu yhdessä sikojen kanssa." Tämä kansallinen pessimismi oli Simeonista hyvin kummallista ja hämmästyi hän melkoisesti, kun myöhemmin asemalla oleva vartija sanoi aivan samat sanat. "En minä viihdy täällä enää", puhui hän, "sillä ollessani sotavankina Saksassa kaksi vuotta tulin näkemään, minkälaista ihmisen elämä saattaa olla. Niin pian kuin saan kylliksi rahaa kokoon, muutan sinne. Nämä serbialaiset ovat sikoja kaikki". Simeoni vilkaisi ympärilleen, mutta ketään ei onneksi ollut lähettyvillä.
Kun olo hotellissa rupesi tuntumaan ikävältä, läksivät veljekset kello neljän seuduissa asemalle, koska tiesivät siellä olevan ravintolan. Ajettaessa asemapihalle tervehti heitä täydellinen kissannaukujaiskonsertti, arvattavasti tuon aamullisen vihamielisen kantajan järjestämänä. Huikeat vihellykset, rääkäisyt ja ulvomiset muodostivat todellisen serbialaisen kansalliskuoron. "Mitäs luulisitte Helsingin poliisin sanovan", kysyi Tuomas, "jos siellä kantajat valmistaisivat ulkomaalaisille matkustajille tällaisen vastaanoton?" — "Taitaisipa pian pamppu heilua ja vähän eri tavalla", mieteksivät siihen vastaan Juhani ja Simeoni, painuen Tuomaan perässä asemahuoneeseen.
Siellä oli paljon odottavaa kansaa. Eräässä nurkassa, juuri Pietari-kuninkaan kuvan alla, nukkui pöydän ja käsivarsiensa nojassa pitkätukkainen vanha pappi, kuorsaten niin, että, se huvitti kaikkia. Aluksi hän veteli pitkiä, voimakkaita, säännöllisiä hurauksia ehkä parikymmentä kertaa, kunnes hän äkkiä kaikkien säikähdykseksi lakkasi kuin leikaten. "Nyt se kuoli", siunasi Simeoni ja sama otaksuma kuvastui kaikkien muidenkin kasvoilta, kunnes samalla alkoikin kuulua hiljaista, mutta hyvin tiukkaa ja ahtaasti tulevaa pihinää, aivan kuin ilma olisi väkisinkin pursunnut kovassa käymistilassa olevan kaljatynnyrin tapista. Jännittyneinä odottivat kaikki, nauruaan pidätellen, mitä nyt tulisi. Pihinä päättyikin omituiseen puksaukseen, jonka jälkeen ukko makusteli kauan ja perinpohjaisesti, käänsi päätänsä ja aloitti uudet reippaat huraukset. Ihmiset nauroivat, mutta arvattavasti ei huoneessa ollut monta, jolle itselle tuo kiusallinen "talangi" olisi ollut tuntematon.
Papin naapuristossa istui nuorenpuoleinen mieshenkilö, jonka kasvot oli sileiksi ajeltu, mutta jonka tukka sen sijaan oli tuuhea ja pitkä kuin leijonan harja. Hän näytti haaveilevan jotakin kaukaista ja edessään hänellä oli paksu ja ikävän näköinen kirja, minkä kaiken johdosta Simeoni määritteli hänet serbialaiseksi tahi mieluumminkin, koska hän oli vaaleaverinen, bulgarialaiseksi runoilijaksi. Muu kansa oli sitten peräti sekalaista, eri säätyistä ja eri tavalla likaista, mutta kaikki yhtä unista ja tuskastunutta. Vihdoin kello 7 seuduissa tänä maaliskuun 25 päivän aamuna rupeaa kuulumaan kaukaista jyrinää ja siinä samassa onkin expressi saapunut. Veljekset painuvat vaunuun, jossa heitä odottaa huvittava kohtaus.
Bulgarialainen runoilija on joutunut sinne ennen heitä ja lausui sangen komentavasti vaunun ranskalaiselle, mutta sujuvasti saksaa puhuvalle siivoojapojalle, että hänelle on tehtävä vuode heti, koska hän on saanut valvoa koko yön heitä odottaessaan, kun eivät noudata aikataulua. Pojalla pistää tämä hiukan vihaksi ja hän vastaa, ettei nyt tehdä vuoteita, kun on ylösnousun aika. Runoilija kiivastuu, poika kiivastuu myöskin, vaihdetaan vertauksia ja tunnustähtiä, kunnes runoilija sähähtää jotakin, että poika on "elukka". "Minä en ole mikään elukka", ärjyy poika nyt todella suuttuneena vastaan ja koko vaunun täyttää suuri rähinä. Kummastuneina ja tyyninä seisovat siinä ääressä Juhani, Tuomas ja Simeoni, ihmetellen mielessään runoilijan tyhmyyttä. Kokematon mies, kun rupeaa, riitelemään sen ainoan henkilön kanssa, joka voi hankkia matkustajille heidän useinkin kipeästi tarvitsemiansa mukavuuksia!
Mutta tästä riidasta oli veljeksille hyötyä, sillä poika rupesi luonnollisesti katselemaan ympärilleen,, eikö kukaan asettuisi hänen puolelleen. Simeoni oli sitä jo hiukan odottanut ja kuiskutti nyt pojalle korvaan, taputtaen häntä olkapäälle, että antaa tuon hullun miehen olla! Pahin tässä on heidän kohtalonsa, kun ei ole muuta kuin kaksi paikkaa, vaikka on kolme miestä. Voisikohan sitä asiaa mitenkuten järjestää? Ja sekaantuen leikkiin vilkutti Tuomas salamyhkäisesti silmiään ja helisteli hiukan taskuaan. Kiitollisena saamastaan myötätunnosta sopotti nyt poika vuorostaan Simeonin korvaan: "Jos annatte minulle riittävästi juomarahoja, niin ettei kontrollööri näe, luovutan teille omasta osastostani ylävuoteen. Se on aivan samanlainen kuin muutkin, mutta ovi täytyy pitää yöllä auki." — "Hyvä on", ilostui Simeoni, sillä tuo oven aukipito oli hänestä raittiin ilman vuoksi vain etu.