Mutta päivä kului taas mitään varmuutta kuulumatta. Pitkästyttiin ja harmiteltiin hartaasti, syötiin, maattiin ja katseltiin sadepisaroita, jotka piiskasivat sataman öljyisiä aaltoja. Mutta kello 7, päivällistä syötäessä, saapuukin salonkiin ravintoloitsija ihmeellinen kirkkaus tummissa ja viekkaissa silmissään. "Huomen-aamulla kello 10 lähdemme", ilmoittaa hän ja raikuva ilohuuto tärisyttää salongin kattoa. " Drinks all round!" komentaa englantilainen nuorukainen, " chant de depart!" säestää häntä hänen ranskalainen toverinsa, ja yleinen helpotuksen tunne valtaa kaikki. Lampaanrasvan katkukaan ei tällä hetkellä jaksa masentaa elpynyttä mielialaa. Tämä tapahtuma oli tehnyt matkustajista kuin saman perheen jäseniä, josta ulohtaampana pysyttelivät vain amerikalaiset missit ja me Jukolan pojat. Vietettiin iltaa, iloittiin, pilaa laskettiin.
XXXVII.
Illanviettoa kansainvälisessä seurassa ja tyyppejä siitä. — Ahkera puuseppä. — Onneton lapsi. — Vihdoinkin merelle.
Huhtikuun 5 p. Edellisenä iltana saattoi hyvin havaita, kuinka kreikkalaiset ja muu kansainvälinen yleisö tällaisessa tapauksessa varustautuu iltaansa viettämään. Naisten salongissa kokoontuu väkeä pianon ympärille, josta kukin vuoronsa jälkeen koettaa houkutella esiin jonkunmoista musiikin nimellä kulkevaa ääniaaltojen sekasotkua. Innostuupa romaniattaremme särkyneellä äänellä laulamaankin, mutta tuntuu hänellä silloin ilmenevän paha ja kakistutteleva angina. Hänen äänensä on muuten kestävää, läpitunkevaa laatua, sillä kaikkina näinä päivinä se on kaikunut yhtämittaa korvissamme varhaisesta aamusta myöhään iltaan saakka, väsymättä, yksitoikkoisesti, kuin olisi keskeyttämättä pudisteltu pieniä kiviä särkyneessä pataranissa. Väliin hän saa anastetuksi vierelleen jonkunmoisen kavaljeerin tapaisen, jolloin hän huokuu viimeistä, lopullisen kuolinhetkensä edellistä, vaisua auringonlaskuhymyänsä, kaihomielisesti siristäen silmiänsä ja oikoillen lihavia, sormusten täyttämiä sormiansa. Mutta eipä tarvita monta tällaista hymyilyä, ennen kuin pihdeissä kiemurteleva kavaljeeri aavistaa vaaransa ja menee horjuen tiehensä, kasvoillaan säikähtynyt, mutta samalla kiitollinen ilme, ikäänkuin hän olisi ajoissa älynnyt astua syrjään ammottavan halkeaman reunalta.
Tuossa on pari ranskatarta, toinen jo ikäihminen ja toinen tuo aikaisemmin mainitsemani näyttelijätär, saanut muodostetuksi korttihummeriseurueen, johon he, nähtävästi lempeällä, mutta silti päättäväisellä väkivallalla ovat vetäneet osallisiksi kolmannen ranskalaisen, ja, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, vanhemman uljaista saksalaisista vapaaherroista. Suloista on nähdä, kuinka keskusvaltain ja ententen välinen ristiriita ja viha siliää täällä puolueettomalla alueella jäljettömiin, niin ettei vapaaherrankaan kasvoilla näy vilahdustakaan siitä julmasta koston hengestä, joka hänet täyttää meidän kanssamme keskustellessa. Niin, saattaisipa päinvastoin sanoa, että joka kerta, kun hänen katseensa lepää kultakutrisen näyttelijättären nukkemaisilla kasvoilla, hänen ilmeeseensä päinvastoin tulee jotakin sanomattoman hellää ja suojelevaista, ikäänkuin hän olisi löytänyt tämän helmen tainnoksista Kalaharin erämaasta ja valmistautuisi virvoittamaan hänen sieviä huuliansa. Korttihummerien konstit näyttivät muuten olevan näille naisille aivan selvät. Joka kerta kun nuo onnettomat miehenpuolet viivyttelivät korttia kädessänsä, lyömättä sitä pöytään kaikella sillä vauhdilla ja nopeudella, jota naiset näyttivät vaativan, rupesivat nämä osoittamaan ilmeisiä hermostumisen merkkejä. He katsoivat toisiinsa, katsoivat kattoon, rumpasivat pöytää sormillaan ja lattiaa jaloillaan, ja heidän kasvoilleen ilmestyi ihmettelevän surkutteleva ja sääliväinen hymy, joka puristi hikipisarat miesparkojen otsalle. Suurempaa riitaa ei tässä pelissä sentään synny, mikä osoittaa, etteivät he tunne korttipelin hienoimpia poängejä; huomaanpa päinvastoin kultakutrisen neidin aloittelevan vapaaherran kanssa hiljaista kuiskailevaa keskustelua, josta ei mahtane puuttua suloisia ja maagillisia sanoja, koskapa vapaaherra vilkaisee hiukan arasti ympärilleen.
Alasalongissa taas on koko seurakunta kokoontunut pitkän pöydän ympärille tehden siinä kuka mitäkin. Päättäväisimmin esiintyvät täälläkin korttihummerit, ja ovat he kaikki mustia, ja öljyisiä greekiläisiä, jotka käsittelevät likaisia lappujansa paatuneen ihmisen täydellisellä valmiudella. He pelaavat rahasta ja likaiset drakmat siirtyvät nopeasti läjästä toiseen. Jännittyneinä seuraavat äärestä peliä monet tummat helleenit, joiden ulkomuoto ei anna aihetta lohdullisiin ja toivorikkaisiin mietteisiin, mitä haudantakaiseen elämisen paikkaan tulee; niin, olenpa sitä mieltä, että heille pitäisi yhteisen hyvän nimessä oikein valtion puolesta opettaa kymmenet käskyt ja varsinkin se, jossa nimenomaan kielletään varastaminen. Huomautan tästä Tuomaalle, mutta tämä arvelee tyynesti näiden miesten olevan kaikesta päättäen sellaisia poikia, että niiden sieluun puraisisi väkevinkin hengenmies kulmahampaansa poikki.
Näiden pelaajain joukosta herättää erikoisesti huomiotani eräs kalpea ja väsähtänyt nuori mies, joka kuuluu olevan häämatkallaan. Hän on kansallisuudeltaan venäläinen ja on nyt vaihtanut rakkautensa pelihimoon; hänen tyttömäinen puolisonsa nojaa päätänsä hänen olkapäähänsä kuin taittuva lilja. Tuo musta pelaaja tuossa on siitä erikoinen, että hän kuittaa jokaisen menettämänsä drakman suurenmoisella ja valtavalla naurunräjähdyksellä, joka tulee kidan avautuessa sepposen selälleen kuin löyly saunan ovesta, kovalla voimalla. Se alkaa keskiregisteristä jonkunmoisella yääää-äänellä, jatkuu sitten ää-sävelellä alaspäin, kunnes päättyy yskänkohtaukseen. Sen loputtua hän tarttuu korttipakkaan ja jakaa sen aivan ajatuksen nopeudella. Indialainen kauppiaamme on saanut napinreijästä kiinni venäläisen insinöörin ja tuntuu selittävän hänelle Sokrateen oppia, johon venäläinen vastaa terävillä vastavedoilla Tolstoin tuotannosta. Ryssä on olevinaan hyvinkin intresseerattu, mutta pitää silti koko ajan silmällä nuorta amerikalaista missiä, joka parhaillaan selvittelee maailman mutkallisinta pasianssia. Tuolla on joukko suu ammollaan olevia englantilaisia ja ranskalaisia, joille toinen vapaaherroista juttelee aivan tosissaan, ja vahvistaen sanojaan nyrkin iskuilla, mitä hirvittävimpiä rosvojuttuja leijonista, leopardeista ja krokodiileista, joita hän kertomuksistaan päättäen on tappanut kuin heinäsirkkoja. Englantilaiset yrittävät opereerailla Indian viidakoilla ja tiikereillä, mutta se on aivan toivotonta: vapaaherra pyyhkäisee ylevällä käden liikkeellä koko Indian pöydän alle, hymähtää halveksivasti ja sanoo: "Look here!" Englantilaiset kähisevät kiukusta, mutta eivät parhaalla tahdollaankaan voi keksiä niin paksuja, mutta samalla niin todennäköisiä valheita kuin vapaaherra von Zülow.
Ennen kuin leijonat kuitenkaan ovat ehtineet saada lopullista suuruuttansa, katson parhaaksi poistua, mutta kauan kesti, ennen kuin melu salongeissa hiljeni. Piano huokaili valitellen rääkkääjiensä käsissä, romaniattaren kuiva ja tasainen ratuutus kuului herkeämättä, ja valtava "yääh-ääh-ääh-öhöhöm" ilmoitti tuon tuostakin, että taas oli drakma siirtynyt toiseen taskuun. Vihdoin vaikenevat muut, paitsi romaniatar ja piano. Koska romaniattaren suhteen kaikki inhimilliset vaientamiskeinot ovat tehottomia, päätän koettaa saada edes pianon hiljenemään, ja osoitan tämän tahtoni kolmella voimakkaalla nyrkin iskulla seinään, jonka kohdalla se on. Ääni katkeaa kuin leikaten ja olen näkevinäni, kuinka kiltti, Kretasta kotoisin oleva saksalainen nuorukainen hiipii nolona tiehensä. Vihdoin rupeaa laivan runko ankarasti natisemaan, josta arvaan romaniattarenkin menevän salaiseen makuupaikkaansa, ja toivon yölevon alkaneen. Ei kuitenkaan vielä: kannelta pudota mätkähtää mereen sotilas, ja ennen kuin hänet on saatu ongituksi takaisin ja siitä seurannut rähinä on vaiennut, on hyväinen puoli tuntia taas kulunut. Sitten vasta rupeaa Ismene tutisemaan kaikkialta kuuluvista, sitkeistä ja pitkistä, hyvin ahtaista raoista tulevista kuorsauksista, mikä talangi tuntuu olevan sen kaikille matkustajille yhteinen.
Aamulla heräsimme iloisen odotuksen vallassa. Yöllä oli satanut, mutta nyt lupasi jo kauniimpaa säätä. Koko eilisen päivän olivat puusepät korjanneet viereisessä laivassa kansihyttiä, ja oli eräs heistä höylännyt, mikäli olin voinut huomata, koko ajan samaa lautaa. Olin huomauttanut siitä Juhanille, joka sen johdosta oli pitänyt miestä tarkoin silmällä ja kovasti hermostuneena häntä hiljalleen pitkin päivää haukuskellut. Aamulla riensimme nyt ensi töiksemme katsomaan, miten hänen työnsä oli edistynyt, ja eihän vain: iloisesti nyökytellen höylätä krahnasi hän edelleen sitä samaa lautaa. Tarttumalla Tuomaan kanssa lujasti Juhania käsivarsiin estimme hänet tekemästä hirmutöitä.
Laivojen pillit parkuvat intohimoisesti ja kauan kukin: kuten kansakin ovat laivatkin hyvin äänekkäitä, vaikka vähemmänkin huutamisen luulisi riittävän. Syödään aamiaista ja ruvetaan odottamaan lähtöä, mutta siitä ei tulekaan mitään, sillä hallitus aikookin lähettää tällä laivalla Egyptiin jonkunmoisen muulien ja hevosten ostokomitean, jonka valmistumista meidän nyt täytyy odottaa. Alkaa intohimoinen kortinpeluu ja pianon rämpytys. Leijonain koko ja lukumäärä kasvaa aivan fantastiseksi.