Opas on puhellut veljeksille näistä "katakombeista" siksi paljon, että nämä luulevat, vaikka tietävätkin varsinaisten katakombien olevan toisaalla, näitäkin katsomisen arvoisiksi. Syvästä, hiekkakiviseen maahan hakatusta kaivannosta johtaa kaksi mutkaista käytävää, toinen itään, toinen länteen, joiden seinissä on jonkunmoisia syvennyksiä. Ne ovat kuitenkin siksi pieniä, etteipä edes istuvassa asennossa oleva ruumis olisi niihin väkivallatta mahtunut. Oppaan selitykset tuntuivat myöskin hyvin hämäriltä. Kun seinissä ja hautojen kohdilla ei liioin näkynyt mitään kuoleman palvelusta osoittavia merkkejä eikä kirjoituksia, ja kun koko käytävä oli sangen huolimattomasti ja ilmeisesti ilman tarkempaa suunnitelmaa tehty, jäi Simeoni vakavasti epäilemään sen katakombiluonnetta. Mieluumminkin se on saattanut olla joku Serapeumin pappien viinikellari, sillä noissa syvennyksissä sopi kyllä hyvin säilyttää kokoliaitakin viiniruukkuja, jommoisten sirpaleita Simeoni oli maassa huomaavinaankin.
Varsinaiset Aleksandrian katakombit ansaitsevat sen sijaan näkemistä. Ne löydettiin vasta vuonna 1900 ja on ne rakennettu säännöllisen pohjapiirustuksen mukaan, sisältäen melko laajoja käytäviä ja kauniisti koristeltuja, kokonaisten perheitten hautakammioita. Ne ovat kotoisin toiselta vuosisadalta Kristuksen syntymän jälkeen ja osoittavat hyvin säilyneillä koristeillaan, kuinka omituisesti kreikkalais-roomalainen ja vanha egyptiläinen tyyli saattoi täällä sekoittua.
Tuollaiseen muinaiseen kuolleitten valtakuntaan astuu varovaisin ja hiljaisin askelin. Sen ajan menot ja hautaustavat kuvastuvat elävinä mieleen, nähdessään, kuinka huolellisesti ja kauniisti täällä oli varustettu se paikka, triclinium funebre, jossa vainajan omaiset pitivät peijais-ateriansa, ja kuinka perin komeasti monet vainajat — ehkäpä ruhtinaallisia henkilöitä — oli viimeiseen leposijaansa laitettu. Tuntuu kuin väreilisi tässä ummehtuneessa ilmassa vieläkin surua. Ainoina elollisina olentoina ovat skorpionit, jotka kiipeilevät seinillä ja joita veljekset huolellisesti välttelevät. Kristittyjä nämä vainajat eivät ole olleet, vaan ehkäpä siihen henkiseen suuntaan kuuluvia, joiden keskuudesta myöhemmin lähti Hypatia, kuuluisa hellenistisen viisauden ja maailmankäsityksen tulkitsijatar. Mahdotontahan ei ole, että hänen ruumiinsa on tuolla seinäkomeroissa, satojen muiden joukossa, heitettynä sinne sen jälkeen, kun piispa Kyrillus "kristityn" roskaväen avulla sai hänet murhatuksi.
Tuo sanottu Kyrillus on muuten saanut historiassa "kirkkoisän" arvonimen, jota ei, kuten tunnettua, sentään ole jaettu yhtä usein kuin kauppaneuvoksen tahi valtioneuvoksen arvonimeä. Hän eli siinä molemmin puolin 400-lukua ja oli peräti ankara kirkonmies ja veitsiterävä teologi, jonka kanssa ei ollut leikkimistä. Esimerkkinä hänen suuresta merkityksestään mainittakoon, että kun Konstantinopolin patriarkka jostakin syystä yhtäkkiä kieltäytyi antamasta Neitsyt Marialle arvonimeä "Jumalan äiti", sinkosi Kyrillus Aleksandriasta häntä vastaan niin tehokkaat anatemat, että patriarkan tuoli rupesi vakavasti horjahtelemaan. Ja kun hän ei kerettiläisestä käsityksestään luopunut, vaan taisteli sen puolesta itsepintaisesti, tuomitsi hänet Kyrilluksen toimesta Efeson kirkolliskokous siihen alimpaan paikkaan. Tästä sukeutui nyt laaja, koko kristikuntaa järkyttävä riita, josta ei sovi tässä enempää puhua, varsinkin kun kaikki koulupojat, joille tarkoin isketään päähän tällaiset veitsihienot uskonriidat, osaavat siitä uteliaille kyllä selvää tehdä. Mutta kysykääpäs heiltä, mistä maailman paras pumpuli saadaan, niin näette, kuinka yksipuolisesti ohjattu heidän tietopuolinen kasvatuksensa on.
Sillä aikaa kuin Simeoni vaipui tällaisiin Egyptin menneitä aikoja kaiveleviin mietelmiin, oli käytännöllinen Tuomas ajatuksissaan aivan toisaalla. Tullessaan oli hän nimittäin nähnyt egyptiläisen pumpulivaraston, käynyt sitä tutkimassa ja oli nyt vaipunut pumpulia, sen laatua, merkitystä ja kauppa-arvoa harkitsemaan. Simeoni epäili, tiesikö hän ollenkaan oltavan paikassa, jonka asukkaille ei enää huoli tarjota pumpulia enempää kuin muutakaan maailman turhuutta, sillä niin hajamielisenä hän kuunteli oppaan vaivalloisia ja peräti fantastisia selityksiä, joissa tosi ja valhe kävivät mitä ihmeellisintä taistelua keskenään. Kun oppaamme vihdoin viittasi edessä olevaan syvään kaivoon sanoen: "Roman well" ("Roomalainen lähde", joita muuten kaikki täällä löytyvät, vähänkään vettä sisältävät kuopat tuntuivat olevan), heräsi Tuomas syvistä kansantaloudellisista mietelmistään ja sanoi ilahtuen tuijottaen eteensä, äänellisen yhtäläisyyden pettämänä: "Cotton oil?" ("Pumpuliöljyäkö?") Juhani ja Simeoni panivat verrattomalla nautinnolla merkille oppaan ällistyneen ilmeen hänen kuullessaan tämän odottamattoman arkeologisen selityksen.
"Hypatian sanotaan olleen erinomaisen etevän matematiikassa", puheli Simeoni heidän poistuessaan katakombeista, "vaikka hänestä oikeastaan tiedetään hyvin vähän, hänen kirjoituksiaan kun ei ole säilynyt…"
"Mistähän Egyptin pumpuli saapi erikoisen hyvät ominaisuutensa?" puheli Tuomas. "Johtuneeko se siitä, ettei täällä ole ollenkaan sateita sen valmistumisaikana, joten se ei koskaan kastu? Luulenpa niin, sillä muuten sitä lienee vaikea selittää, koskapa itse kasvi ei olle täällä sen jalompi kuin Amerikassakaan…"
(JUHANI: "Nyt on Simeoni saanut Teodoran sijaan Hypatian ja Tuomaan päähän on mennyt pumpulihulluus. Mitä tästä retkestä tuleekaan!")
Äsken oli veljeksiä saattanut kuoleman valtakuntaan hautajaissaatto; nyt sieltä palatessa ottavat heidät vastaan uuden elämän synnyttämisen viehättävät aikeet. Näet useissa paikoissa näkyi koreasti liputettuja, lampuin ja köynnöksin koristeltuja taloja, joissa vietettiin häitä. Erään edustalla oli useita kuormavankkureita ja lastattiin niihin parhaillaan morsiamen myötäjäisiä. Hän on rikas, sillä köyhällä tytöllä ei voi olla noin paljon hyllyviä ottomaaneja, pehmeitä haaremisohvia, loputonta määrää patjoja ja tyynyjä, korean väristä vaatetavaraa jos kuinka paljon, kaikki suunniteltu lepäämisen ja loikomisen varsinkin itämailla tärkeätä perusajatusta silmällä pitäen. Tulivatpa vastaan myös umpinaiset, vanhanaikaisia "kruunajaisvaunuja" muistuttavat ajopelit, joiden edellä juoksi huutaen ja hoilaten kuusi koreapukuista arabialaisnuorukaista, arvattavasti jonkunmoisia marsalkkoja. Morsiantahan siinä vietiin uuteen kotiinsa, jossa sulho hehkuen lemmestä odotti häntä; sulhon uteliaisuuden täytyykin olla tällaisessa tapauksessa melkoisen ja inhimillisesti varsin ymmärrettävän, sillä eihän hän ole vielä morsiantaan nähnytkään, vaan on "ostanut hänet säkissä", kuten varsin asiallisesti voi tässä tapauksessa sanoa. Simeoni ei kuitenkaan uskonut, että tuo tapa olisi niin pyhä kuin näyttää, vaan arveli tyynesti, että kyllä tytöstä sentään täälläkin aina ennen häitä tarkempi selvä otetaan, vaikkakin kaikessa hiljaisuudessa.
Aleksandrian kohiseva elämä aaltoili veljesten ympärillä, kun he seisauttivat hevosensa Mehemed Alin, Egyptin ja Aleksandrian uudistajan nimeä kantavalle aukeamalle, jossa tuon äijän jykevä ratsupatsas hänestä vielä muistuttaa. Vuonna 1800 oli Aleksandriassa noin 5000 asukasta, nyt ehkä 370,000, niistä vain 60,000 europalaista. Mehemed Ali, Egyptin yritteliäs ja voimakas, Makedoniasta, Kavalasta, syntyisin oleva kediivi, joka oli aloittanut uransa tupakkakauppiaana, kohosi tarmonsa ja ihmeellisten tapausten suosimana tuohon korkeaan asemaan ja käytti sitä täysin itsenäisesti häikäilemättä omaksi ja Egyptin hyväksi. Kun Egyptin janitshaarit, mamelukit, olivat hänelle esteeksi, päätti hän tehdä selvän koko joukosta ja kutsutti heidän päällikkönsä, yhteensä lähes 500 miestä, luokseen kahville. Kun kahvi oli juotu, isketti hän heiltä kaikilta niskat poikki, ja siihen päättyi kuuluisain mamelukkien historia. Sitten hän ryhtyi Egyptiä uudistamaan, yhdisti Aleksandrian n.s. Mahmudije-kanavalla Niiliin, pannen siten perustan nyt niin suurenmoiselle kanava- ja kastelujärjestelmälle, edisti maanviljelystä ja hoiti asiat kaikin puolin kuin mies. Hän olisi tehnyt ottopoikansa Ibrahim-pashan avulla selvän koko Turkin valtakunnasta, elleivät aina kateelliset suurvallat olisi sitä estäneet. Hänen jälkeläisensä pitävät vieläkin kediivin istuinta hallussaan, vaikka Mehemed Alin aikuista valtaa nyt käyttelevätkin englantilaiset.