Veljekset ajavat huvikseen tuolle kuuluisalle kanavalle, jolloin tullaan kaupungin ulkopuolelle. Se on kuin pieni joki. Rantoja kaunistavat palmut ja rumentavat rähjäisen näköiset fellahkylät. Ihmeekseen huomaavat veljekset omien kotoisten pääskysten lentää hujauttelevan pitkin kanavan laitoja, aina väliin koskettaen vettä kuten meilläkin. "Lähtekää jo Suomeen", kehoittaa Juhani, "ja viekää meiltä terveisiä." Kun Tuomas kertoo oppaalle, että pääskyset lähtevät pian Suomeen, viettääkseen kesänsä siellä, ei tämä rupea sitä ollenkaan uskomaan. Ajoretki päättyy ihanaan puistoon, jossa mahtavat palmurivit, joiden kauneutta ei voi kyllin ihailla, oudot ja tuntemattomat, parhaillaan loistavasti kukkivat puut ja pensaat, yleensä koko kasvillisuuden rehevyys, antaa käsityksen troopillisten metsien meille tuntemattomasta kasvullisuuden rikkaudesta.
N.s. kuningaspalmu lienee lajiensa kaunein, ja onkin se todella kuninkaallisen näköinen. Runko on aivan suora ja sileä kuin olisi se tehty sorvaamalla, ja väriltään loistavan hopeanharmaa. Se kohoaa suorana sangen korkeaksi, levittäytyen latvassaan ihanaksi ja tuuheaksi lehtitöyhdöksi. Nähdessään, kuinka palmu yleensä antoi täällä joka paikalle ominaisen leimansa, tuli Simeoni ajatelleeksi, että pilarin kehityksen historia ehkä voitaisiin todennäköisesti aloittaa palmusta, sillä sitä katsellessaan on varmaankin egyptiläinen rakentaja aikoinaan johtunut luomaan noita vapaasti ja itsenäisesti kohoavia rakennustensa kannattajia.
Aleksandrian eläintarha tarjoaa myöskin muukalaiselle nähtävyyksiä, sillä täällä, jossa esim. leijonat ja apinat ovat kotoisemmassa ympäristössään, tekevät ne virkeämmän vaikutuksen kuin Pohjolan eläintarhoissa. Nehän kuitenkin ovat enimmäkseen tuttuja, mutta kasvullisuus sen sijaan on oudompaa, eikä sen rehevyyttä voi kylliksi ihailla. Joutilasta, ilakoivaa arabialaisväkeä tunkeilee kaikkialla, mutta muuten on meno aivan samanlaista kuin Europassa. Ilma on erinomaisen kevyttä ja kuivaa. Simeoni huomasi ihmeekseen, että hän saattoi hengästymättä kulkea sellaisissakin paikoissa, joissa kotona jo olisi pitänyt pari kertaa "levähtää". Puiston puista ja pensaista kuului tuhat — äänistä, tutulta kaikuvaa viserrystä, ja kun veljekset tarkastelivat lähemmin, mitä lintuja ne olivat, huomasivat he hämmästyksekseen niiden olevan peipposia, sirkkusia ja muita kotoisia kesävieraitamme, jotka nyt olivat nähtävästi kokoontuneet parviin lähteäksensä kauas Pohjolaan valoisasta kesästä riemuitsemaan. Kunpa pääsisivät onnellisesti italialaisten ja ranskalaisten pyydystäjäin ohi!
Kun veljekset ajoivat kotiin, rupesi heille vierellä menevästä raitiovaunusta sinkoilemaan kaikenlaisia outoja sanoja, jotka sävystä päättäen olivat kaikkea muuta kuin ystävällisiä. Opas suuttui virkansa puolesta ja rupesi haukkumaan vastaan, ja niin jatkettiin seurustelua hyvän aikaa. Kun se oli loppunut, selitti opas yleisön luulleen heitä englantilaisiksi ja siksi heitä solvanneen, englantilaisia kun vihataan täällä tavattomasti. "Mutta herrathan eivät olekaan englantilaisia, vaan saksalaisia, ja saksalaiset — ne ovat hyviä miehiä!" Oli turhaa selittää heille, mistä maasta veljekset olivat, sillä egyptiläinen näyttää tuntevan vain englantilaiset, ranskalaiset, saksalaiset, italialaiset, kreikkalaiset ja juutalaiset. Koska veljekset eivät olleet englantilaisia, määriteltiin heidät muitta mutkitta vaaleutensa vuoksi saksalaisiksi, ja kohdeltiin sen vuoksi erikoisen ystävällisesti, kun se vain tuli tiedoksi.
Mutta kun veljekset ajoivat hotelliinsa englantilaisen päävahdin ohi, huomasivat he vartiosoturin tyynenä ja varmana astelevan kivääri olkapäällä koppinsa edessä. Heitä ei paljon näy, vaan välttävät he tarkoin kaikkea alkuasukkaita kiihoittavaa esiintymistä, hyvin tietäen olevansa palavasti vihattuja tässä maassa, jolle he kuitenkin ovat tehneet paljon hyvää.
XLI.
Egyptiläisessä laulukahvilassa. — Orkesteri, laulajatar, kappaleen esitys ja yleisö.
Levähdettyään päättivät veljekset ottaa selkoa, voisiko muukalainen päästä näkemään egyptiläisten omaa "kansallista" huvittelu-elämää, joka arvattavasti paljon kertoisi heidän erikoisuuksistaan. Aikaisempi opas ei kuitenkaan vanhana miehenä enää jaksanut lähteä liikkeelle, vaan lähetti toisen, jolla oli koko etuhammasrivi kullasta ja paitansa päällä kulunut europalainen takki. Hän selitti, ettei enää ole olemassa sellaisia arabialaisia kahviloita, joissa esiintyisi "vatsatanssijoita" ja muita sen suuntaisia "taiteilijoita", koska englantilaiset olivat kaiken sellaisen kieltäneet. Mutta uudemmanaikaisia kahviloita, suuriakin, oli kyllä, ja niihin hän oli valmis herrat viemään. Lähdettiin siis ja melko turvallisella tunteella, sillä molemmat rotevat leijonanmetsästäjät tulivat mukaan, toisella turkkilainen puolikuunsa liivin rinnassa.
Opas kuletti seurueen arabialaiseen kaupunginosaan, sokkeloisten ja ahtaitten katujen läpi, joilla tungeksi nauravaa ja ilakoivaa egyptiläistä yleisöä. Varsin hyvin saattoi sillä matkalla nähdä, että Aleksandria on omistanut itselleen kaikki suuren merimieskaupungin paheet, joita räikeän avonaisesti harjoitetaan kokonaisissa kortteleissa. Omituista oli nähdä, että useissa paikoissa oli kadullakin vuoteita, uudenaikaisia vaskinuppisia rautasänkyjä, joissa näytti makailevan vanhoja naisia, ehkä povaajia ja myrkynsekoittajia. Koko tämä maailma oli niin inhoittava ja niin erilainen kuin mitä yleensä paljonkin maailmaa nähneenä, on oppinut mahdollisena pitämään, ettei sitä voi katsella ilman syvintä inhon tunnetta. Käsittämätöntä on, kuinka Englannin hallitus sallii tuon kaiken tapahtua, ellei esteenä ole haluttomuus sekautua liiaksi alkuasukkaiden tapoihin ja elämään, mikä tietenkin olisi vaarallista. Sanottakoon vain se, että pohjoismaissa olisi tällainen aivan mahdotonta, joskin kerrotaan pöyristyttäviä asioita jo Antwerpenin merimieskortteleista.
Vihdoin saavuttiin erääseen kahvilaan, joka ulkoapäin oli suuri, laudoista tehty rakennus, ja jonka nimi oli "Suihkulähteen teatteri". Jo kauas kuului sieltä yksitoikkoista soiton rämpytystä. Kun oli saatu piletit, jotka muuten olivat melko kalliit, tultiin suureen saliin, jossa istui paljon fetsi- ja turbaanipäistä yleisöä, juoden kahvia ja poltellen nargileh-piippua. Veljekset huomasivat olevansa ainoa valkoinen seurue tässä joukossa ja heihin suuntautui tutkivia ja vihaisia, kysyviä katseita. Opas antoi hiljaisia selityksiä, jolloin jännitys laukesi; eräs villin näköinen mies tuli sanomaan: "Saksalainen — hyvä! Englantilainen" — (nyrkin puristus ja hammasten kiristys). Veljeksetkin saivat eteensä välttämättömät kahvikuppinsa ja rupesivat katselemaan ympärilleen.