Aurinko rupeaa jo paahtamaan peloittavan kuumasti. Veljekset huokaavat hetkisen maanalaisessa hautarakennuksessa, jota opas sanoo "Kuninkaan tyttären haudaksi". Se samoin kuin pyramiidit on ollut aikoinaan syvä ja häiriintymätön, ja ajatellessa siellä vallitsevaa rauhaa tulee melkein kateelliseksi. Mutta ihmiseltä ei ole mikään turvassa ja niinpä oli nämäkin haudat kaikki ryöstetty jo paljoa ennen kuin europalaiset tiedemiehet pääsivät niitä tutkimaan. Toinen, Kafran; ja kolmas, Menkevren pyramiidi ovat myöskin mahtavia rakennuksia, mutta Keopsin pyramiidia pienempiä; Kafran pyramiidin huipussa on sileä peite vielä säilynyt. Koko tämä alue on muuten täynnä hautoja ja on se pyhitetty yksinomaan vainajille, ollen maailman omituisin ja jylhin kuoleman kartano.

Veljekset tuijottavat erämaahan, jonka kellanhohteisen, väräjävän ilman läpi siintävät kaukaa n.s. Sakkara-pyramiidit. Painaen edessään olevan kuvan mieleensä poistuvat he sitten hiljaa, mielessä tyydytetty, vakava tunnelma. Se, mitä he olivat nähneet, ei ollut himmentänyt mielikuvituksen aikaisemmin luomaa käsitystä, vaan päinvastoin kirkastanut sitä ja saattanut sen oikeaan valaistukseen. Pyramiideja katsomaan kannattaa lähteä kaukaakin ja valitettavaa on, etteivät sanat kykene siellä herääviä tunnelmia tulkitsemaan. Simeonin viimeinen ajatus, kun hän vielä kerta kääntyy pois kiitävästä autosta niitä silmäämään, on kysymys, voineeko ihmiskunta koskaan enää jättää jälkeensä näin mahtavaa muistomerkkiä siitä, mitä se oli kuolemasta ja haudan takaisesta elämästä tuntenut ja unelmoinut?

Auton törähdykset ja vastaan kiivasta vauhtia laukkaava, karannut kameeli sekä sen perässä kiiruhtava kiroileva beduini herättävät hänet samalla nykyhetken arkipäiväisyyteen, jossa surullinen ja lystillinen niin alati kulkee toistensa rinnalla — aivan kuin vuosituhansia sitten.

XLIV.

Kairo ja päivä siellä. — Troopillista kasvullisuutta. — Kairon museo, Ramses II:n ja muiden faraoiden muumiot. — Basaari, naisten lihavuusryyti, parfyymi ja ambrasavukkeet. — Egyptin naiset, monivaimoisuus. — Salaperäisiä viittauksia. — Muhamettilaisia ylioppilaita.

Seurasi polttava, kirkas päivä Kairossa, Egyptin pääkaupungissa, Niilin suistomaan, deltan, muodostaman viuhkan hajaantumiskohdassa olevassa "timantissa". Sen asukasluku lienee ehkä 700,000, joista ainoastaan 60,000 valkoisia. Voi siis arvata, että valkoisen ihmisen kohtaaminen kaduilla on oikeastaan harvinaista — koko väestö on Egyptin tummaa kansaa. Kairo on mitä upein europalainen kaupunki, jossa on kauniita katuja, ihania puistoja, komeita rakennuksia, muistopatsaita, loistoa niin paljon, että siitä hämmästyy, sillä kukapa olisi tuota oikeastaan tiennyt. Ja kaikkialla saa sen käsityksen, että väestö on täällä rikasta, joka viimevuosikymmeninä on oppinut vaatimaan hedelmälliseltä maalta yhä runsaampia satoja. Muistaen kastelulaitoksen ratkaisevan merkityksen tälle laaksolle täytyy antaa Englannin hallinnolle mitä suurin tunnustus siitä, että se tarmokkaasti on pannut sen kuntoon ja siten avannut Egyptille uudet kehitysmahdollisuudet; ilman englantilaisten yritteliäisyyttä ja johtavaa kättä se ei luultavasti olisi tällä asteella. Heränneestä kansallistunnosta ja lisäytyneestä sivistyksestä johtuu nyt, että Egypti haluaa irtautua Englannin holhouksesta, uskoen voivansa jo ominkin päin asioitansa hoitaa; kun Englanti ei siihen suostu, on seurauksena viha. Sen voi Egyptissä kävijä huomata hyvin monesta seikasta, eikä se ennusta hyvää, vaan päinvastoin ehkä vuosikymmenien sitkeätä taistelua ja alituisia levottomuuksia. Luonnollisesti ei Englannilla ole mitään siveellistä oikeutta pitää maata hallussaan, mutta sitähän ei tänä pienten kansojen vapauttamisen aikana kysytä.

Mutta Simeoni ei halunnut sekaantua poliittisiin mietteisiin, vaan meni toveriensa kanssa Kairon eläintarhaan, ei niin paljon eläimiä kuin ihanaa troopillista luontoa katsomaan. Mitä kauneimmin kukkivat puut ja pensaat, ibislintuparvet, solakat palmut ja soliseva vesi, sekä etelän oudot ja villit eläimet muodostivat näyn, jota ei voinut kylläkseen katsella. Laiskana myllertää tuossa lammikossaan virtahepo; se näkyy olevan aivan kesy, sillä vartijan kutsumana se kiipeää aitauksen viereen ja avaa suunnattoman kitansa, jonne vartija tukkii meheviä ruohoja, pistäen sinne kätensä kyynärpäätä myöten. Saatuaan annoksensa siirtyy otus äänettömästi veteen ja painuu sinne kuin suuri tummankiiltävä kivi, hiljaa ja melkein huomaamatta. Tuossa pienellä ruohikkosaarella makaa likaisenharmaa tukki — krokodiili, joka on siinä ihanan ja nautintorikkaan joutilaisuuden vertauskuvana. Paratiisilliset olivat näillä tällaisilla pojilla olot ennen europalaisten tuliaseitten saapumista: tuommoisella ruohoisella saarekkeella, auringonpaahteessa, lämpimän veden vierellä, runsaan ruoan ääressä, oli todella ihanteellinen loikoa. — Hilpeätä tummaa kansaa tungeskelee kaikkialla nauttien olemassaolostaan.

Tämä troopillisen luonnon kauneus esiintyy sitten suurenmoisena n.s. Ezbekije-puistossa, joka on kahdeksan hehtaaria laaja alue, täynnä harvinaisia kasveja ja kuninkaallisen korkeita ja solevia palmuja. Puisto on erittäin hyvin hoidettu. Huomiota siellä herättää se, että korppikotkat ja muut sellaiset raatolinnut, joita yleensäkin Kairossa näkee sangen paljon, ovat valinneet sen vakinaiseksi asuinpaikakseen. Tuollainen paljaskaulainen, suuri raatokotka on innoittavan näköinen.

Saatuaan silmäyksen siihen luontoon, jonka aarteet nurinoinkin olivat kotonansa faraoitten puistoissa, veljekset mielivät taas painua katselemaan Egyptin muinaisuutta ja menivät Kairon suureen museoon, jonka viileät salit muutenkin lupasivat tervetullutta virkistystä. Sen tavattoman laajat, loistavasti ja huolellisesti järjestetyt kokoelmat sisältänevät lähes kaikkea, mitä tiedemies tarvitsee tutkiakseen Egyptin muinaisuutta, ja niiden joukossa "esineitä", jotka herättävät kenen hyvänsä mielenkiintoa. Eipä voi olla vaeltamatta oudon, hiukan kammottavan tunnelman vallassa n.s. Faraoitten salin läpi, jossa on useita muinaisten Egyptin hallitsijoiden muumioita, joukossa m.m. todellisen suur-faraon, Ramses II:n ruumis.

Kun ajattelee näiden kaikkien ikää, tekee mieli sanoa, että ne ovat voittaneet ajan. Kuin ilkkuen sen hävitysvaistolle uinuvat ne tuossa käärinliinoissaan, tosin kuivaneina ja muuttuneina, mutta silti suunnilleen samoina ainesmäärinä, joita kerran elähdyttivät inhimilliset tunteet, elinvoima, elävä luonto. Tuntuu kammottavalta nähdä ne tuossa edessään, todistamassa ajasta, joka on niin kaukainen, ettei sitä enää tahdo voida tajuta. Ramses II:n muumio varsinkin on hyvin säilynyt. Hänen kasvonsa ovat paljaat; nenä on kuivanut kärjestä pieneksi ja teräväksi, mutta kerta se nähtävästi on ollut suuri ja sen sieraimet ovat varmaankin usein vapisseet intohimoisesta vihasta tahi muusta mielenliikutuksesta. Otsa on korkea ja pääkallon tilavuus suuri, joten sinne ovat kerta mahtuneet voimakkaat ja isot aivot; suu on ollut leveä; huulet ovat kuivaneet tiukasti hampaitten päälle, joista yksi yläleuan hammas loistaa alta kirkkaana ja terveenä, antaen kasvoille kammottavan elävän ilmeen. Leuka näyttää heikommalta, mutta on saattanut painua syvempään kuin mitä se todellisuudessa on ollut, sen vuoksi, että lihakset ovat kuivaessaan kutistuneet, ja että osa aivoista ehkä otettiin paitsi sierainten, myös suunkin kautta ulos. Kasvojen väri on hyvin tummanruskea, melkein musta; silmäluomet ovat painuneet silmäin päälle, mutta ovat selvästi erotettavissa. Täytyy melkein pelätä, milloin vainaja ne avaa. Kädet ovat ristissä rinnalla ja niiden sekä kyynärvarsien lihakset ovat kuivaneet mustiksi suoniksi. Tämänkin vuoksi näyttävät sormet luonnottoman pitkiltä ja ohuilta, joilla pelkää olevan kummitusmaisen halun kiertäytyä kaulan ympäri ja kuristaa. Käsi on muuten ollut solakka, kuten ainakin sellaisella henkilöllä, joka ei ole koskaan tehnyt ruumiillista työtä; lisäksi se on ollut erittäin hyvin hoidettu ja kynnet täydellisesti "manikureerattu", minkä näkee siitä, että ne on värjätty hennalla kauniin punertaviksi ja kasvatettu hyvin pitkiksi; pikkusormen pitkää ja käyrää, hyvin hoidettua kynttä saattaisi mikä nykyaikainen keikari tahansa kadehtia. Kaikesta päättäen Ramses II on ollut pitkä ja luiseva mies, jonka pää on ollut tukevasti kiinni pystöillä hartioilla ja joka on leimautellut korkeitten kulmainsa alta musertavia katseita. Kolkkona, ilmeeltään pelottavan elävänä, lepää siinä arkussaan Egyptin mainehikkain farao, jonka hallitusaika oli pisin mitä historia tuntee, nimittäin 67 vuotta (1348—1281), jonka rakennukset täyttivät Egyptin ja jonka sotaisista urhotöistä runoilija Pentaur kertoo: