Tuossa ryhmässä istuvat lukea tönöttivät yksitoikkoisella äänellä jotakin arabiankielistä tekstiä, heiluttaen yläruumistaan samaan tahtiin. Kysyttäessä he selittivät lukevansa koraania, joka heidän täytyi osata ulkoa, jos mieli suorittaa papin, "uleman", tutkinto. He olivat siis teologeja. Oppiaika kuuluu voivan olla kymmenenkin vuotta. Tuossa ryhmässä taas opiskeltiin geometriaa. Pienessä vihkosessa oli arabialaisia koukeroita ja tavallisia alkuväittämäin kuvioita, ja tarkemmin katsellessaan heidän puuhiaan, kun he siinä harppi ja viivotin kourassa mittailivat, huomasivat veljekset, että siinä suoritettiin ei sen vähempää kuin kulman kahtiajakoa. "Mitäs veljestä sitten tulee, kun tutkinto on suoritettu?" antoi Juhani oppaan kysyä. "Insinööri", vastasi tuo nuori mies ylpeästi. "Jaha, vai insinööri", jahkaili siihen Juhani miettiväisesti, "viikset sinulla on jo pitkät, mutta vasta harkitset kulman kahtiajakoa — aikaa menee runsaasti vielä, ennen kuin, mies parka, pystyt rakentamaan edes tuollaista siltaa, joka vie Niilin yli". Koko tuo kaavamaisesti ja yksitoikkoisen uneliaasti opiskeleva joukko ehkä sangen hyvin kuvasi sitä asemaa, joka "tieteellä" on Kairon yliopistossa: se ei ole ollenkaan tiedettä europalaisessa merkityksessä, vaan kaavoihin kangistunutta keskiajan arabialaista oppineisuutta.
Pimeä kiirehti veljekset takaisin hotelliin ja niin oli päivä Kairossa loppunut. Huolimatta ajan lyhyydestä olivat he mielestään saaneet sangen elävän kuvan tästä Afrikan suurimmasta kaupungista. Kuvaamisen arvoinen olisi sitten vielä Shepheards-hotelli, joka oli suurin ja ehdottomasti paras, minkä he matkallaan joutuivat näkemään. Sen lukemattomat suojat, upeat etehiset ja salit, paksut matot ja aaveina kulkevat nubialaiset palvelijat herättivät usein mielikuvan jostakin Tuhannen ja yhden yön tärinäin sulttaanin palatsista.
Noustessaan hissillä omaan kerrokseensa oli veljeksillä mukana kaksi englantilaista ladyä; vahva ambran tuoksu ilmoitti heidän perinpohjin koettaneen noiden savukkeiden elähdyttävää voimaa. Juhani ja Tuomas vaativat, että Simeoninkin täytyisi tupakkamiehenä koettaa itseensä niiden vaikutusta ja tähän Simeoni suostuikin. Mutta kun hän oli kovin väsynyt, nukahti hän ennen kuin savukkeen teho pääsi tuntumaan, jonka johdosta Juhani ja Tuomas rupesivat halventamaan sekä häntä että tuota parfyymikauppiasta.
XLV.
Kana, varis, harakka, varpunen, lammas, sika, aasi ja hevonen. — Eläinrääkkäys ja tunteettomuus etelämaissa. — Erilaisia pukumuotoja. — Hampaitten kulta. — Muodin mukaiset silmälasit.
Seuraava päivä, huhtikuun 13, meni taas tarpeelliseksi käyneeseen levähdykseen sekä passien kuntoon saattamiseen. 14 päivänä kello 3 i.p. astuivat veljekset, kestettyään mutkalliset metkut ja tarkastukset, entiseen itävaltalaiseen Helouan-laivaan, joka oli 10,000 tonnin kantoinen, monikerroksinen, upea jättiläinen. Täsmälleen kello 4 i.p. irtausi se rannasta ja läksi höyryämään Brindisiä kohti. Alkoi yksitoikkoinen laivaelämä, matkustajain hienouden ja ensiluokkaisuuden sekä vallitsevan englantilaisuuden vuoksi erittäin jäykkä ja ikävä, joka sai huoaten muistelemaan Ismenen kodikasta ja hauskaa menoa. Jotakin tehdäkseen rupesi Simeoni järjestelemään, kuten hän ylpeästi sanoi, "tieteellisiä muistiinpanojaan".
Hän aloitti eläimistä. "Niistä ovat", kirjoitti hän, "tällä matkalla erikoisesti huomiotani herättäneet kana, varis, harakka, varpunen, lammas, sika, aasi ja hevonen, sekä myöskin kameeli. Kuten tunnettua on meillä Suomessa jo aikoja sitten ollut käynnissä voimakas kansallinen liike siihen suuntaan, että vanha, maailmanrannalta joskus sattumalta mukaamme kiertynyt, ruskeahko ja epämääräinen kanarotu saataisiin häviämään, ja sijaan uusi, munimataidossa korkealle kehittynyt, valkoinen tahi harmaankirjava rotu. Tarmokkaan isänmaallisen toiminnan, kiertävien kanakonsulenttien ja aatteellisten siipikarjanhoitoyhdistysten kunniaksi onkin sanottava, että maamme kanarotu nyttemmin on erittäin hyvää, tavattoman isomunaista, kukot toimeliaita ja virkaintoisia. Suuri edistysaskel saavutettiin silloin, kun älyttiin laittaa kanaloihin sähkövalo, sillä kanat luulivat heti kesän olevan tulossa ja rupesivat munimaan paljoa aikaisemmin. Jossakin syrjäkylässä vain saattaa joskus matkustajain kauhuksi esiintyä vanhankansan hurja, pieni kukko pippurisilmäisen akkansa kanssa, joka kaihoisesti kaikerrellen mennä koikkailee pitkin kujaa."
Tottuneina suuriin ja tuoreisiin muniin lähdimme mekin matkalle, ja kiitollisuudella on tunnustettava, ettei kanan kaakotus ole juuri tähän saakka — pitkiä merimatkoja ja tunneleita lukuun ottamatta — lakannut korvissamme kaikumasta. Harmoin tulee ajatelleeksi tällaisia vähäpätöisiä asioita, mutta kun todellisuudessa joutuu näkemään, kuinka suunnattoman paljon kanoja Europassa on, ei voi olla sitä ihmettelemättä. Tuntuu kuin kaikuisi joka paikasta alinomainen, korkea-ääninen, kestävä kaakotus, ja kuin tulisi munaa — ja sitä tuleekin — katkeamatta valkoisena helminauhana koko maanosassa.
Aina Itävaltaan saakka olivat munat vielä suuria ja maukkaita, vaikka kanarotu, mikäli kerkesin huomata, oli siellä etelässä jo saanut vereensä häiritseviä, ehkäpä slaavilaisia vaikutteita. Mutta Unkarissa jo rupesivat munat pienenemään ja kanat muuttuivat jälleen ruskeiksi, köyhän ja orvon näköisiksi, joiden näki surumielisesti kaikerrellen astua koikkailevan aivan rannattomilla aroillakin: mitä ne sieltä lienevät olleet hakemassa? Ja kuta etelämmäksi tultiin, sitä pienemmiksi muuttuivat munat, niin että ne vihdoin Egyptissä olivat kyyhkysen munan kokoisia. Jos Suomen kana suvaitsisi käyttää tällaista kaliiberia, joutuisi sen nimi ehdottomasti sanomalehteen.
Kuta etelämmäksi tullaan, sitä pienempiä ja laihempia ovat myös kanat itse. Tuo kukko tuossa Aleksandrian moslemikadulla on kuin miniatyyri-kameelikurki: sen jalat ovat venyneet huolestuttavan pitkiksi, mutta ruumis on pienentynyt, joten siitä on tullut jonkunmoinen haikaraa muistuttava ruipelo, jolta ei ole syytä odottaa mitään suurtöitä.