* * * * *
Mitäpä ei Romalla olisi! Sillä on kaikkea mahdollista, jolle ihmissydän vastaanottavasti soinnahtaa, ja murhe täyttää mielen, kun täytyy siitä luopua heti ensi hetkien jälkeen. Tuskin olet ehtinyt ensi kertaa armaasi huulia koskettaa, ja saada juovuttavan aavistuksen hänen suloistaan, kun jo elämän ankarin käskijä, kiirehtivä aika, riistää hänet syleilystäsi ja sinun on lähdettävä ehkä ijäksi pois, kohti Pohjolan kylmää maailmaa, jonka viiltävä viima sinua värisyttää. Se ero olisi tappava, ellei elämä tässäkin toisella kädellään tarjoaisi sovitusta ja lievitystä. Lohduttaen kuljettaa se sinut Ulpica-ravintolaan, jonne se on koonnut joukon omia kansalaisia, ja niiden sydämellisessä seurassa pian unohdat haudat, muistot ja murheet. Kaukaa etelästä tulleille lentävät jo Romassa vastaan sanomat pienestä kotimaasta kuin onnen kyyhkyset, lämmittäen ja kutsuen. Ja tähän kotimaan iloon yhtyy gemyyttinen Italia kaikella viehätysvoimallaan. Se asettaa sinut istumaan niille kiville, jotka kerta Trajanuksen Forumiin kuuluneina ehkä olivat saaneet kannattaa keisarien sandaaleja, se tuo sinulle nautittavaksi parhaat spumante-viininsä ja se antaa soittajiensa ja laulajiensa helkyttää säveleitä, jotka intohimollaan ja kauneudellaan virkistävät Unkarin muistoja. Tällainen kotimainen ilta suomalaisten, seurassa vieraalla maalla saattaa tulla matkailijalle mitä hauskimmaksi muistoksi.
XLVIII.
Makaronin syöntiä. — Rautatiematka Rivieralla. — Thomas Cook & C:o. — Englannittaria. — Marseille. — Cette. — Narbonne. — - Tie pystyyn Cerebièressä. — Perpignan. — Saksankielen harrastusta. — Parisiin.
Kuten tunnettua on makaroni italialaisten kansallisruokaa. Ravintolavaunussa Roman ja Genuan välillä, huhtikuun 21 päivänä, veljekset saivat nähdä sen. Oli ikävää katsoa, kuinka nämä tummaveriset ihmiset tukkivat sitä suuhunsa haarukalla katkeamattomana köytenä, niin suuria annoksia, ettei olisi luullut sen lisäksi muuta ruokaa tarvittavan. Mutta sehän oli vain osa ateriasta. Kun italialaisella on nälkä ja makaroni on pitkinä, sitkeinä nauhoina, joita ei tahdo voida syödä haarukalla, menee sormi väkisinkin mukaan, ja siten siitä tulee sellaista syöntiä kuin tulee.
Junan ikkunasta ei Simeoni päässyt käsittämään, missä kuuluisa Roman "Campagna" oikein oli. Sekä kaupungin etelä- että pohjoispuolella näytti kaikki hyvin viljellyltä. Rata seuraili pohjoiseen mentäessä rannikkoa, jossa kauniit näköalat vaihtelivat, kunnes ilta vihdoin peitti kaikki hämäräänsä. Vetisten pilvien läpi häämöitti silloin tällöin alakuloinen kuu, valaisten himmeästi allansa nukkuvaa Italiaa.
Genuan aseman ympärillä kohoavat vanhat ja korkeat rakennukset kylpivät huikaisevassa auringonpaisteessa, kun veljekset kello 6,45 aamulla lähtivät siitä edelleen pitkin rannikkoa. Vasemmalla puolella kuohui kimalteleva meri, oikealla kohoili jyrkkiä vuoria, rinteet täynnä huviloita ja viiniviljelyksiä. Sivuutetaan sarja idyllisiä kaupunkeja ja kyliä, jotka ovat maisemansa, merensä ja taivaansa ympäröiminä kuin kirkasvärisiä akvarelleja, ja sukelletaan tuon tuostakin tunneliin, joissa ajetaan melkein yhtä paljon kuin vapaassa ilmassa. Alkaa tulla helle ja sinivihreän aallon särkyminen valkoiseen hiekkaan tuossa aivan silmäin edessä synnyttää janoavan kaipuun päästä sukeltamaan sen helmaan, makailemaan hiekalla tuulessa ja auringossa, ja nauttimaan sillä tavalla tästä ihanuudesta. Mutta juna ei pysähdy, vaan kiskaisee armotta haaveksijan pois ihanuutensa keskeltä, lohduttaen häntä kuitenkin heti uudella hurmaavalla näköalalla ja valkoisella aallon harjalla. Kello 3 päivällä oltiin rajalla, Ventimiglian asemalla, ja siinäkös syntyi tavaton touhu. Ranskalaisen junan lähtöön oli vain muuan minuutti aikaa, jonka kuluessa piti ehtiä selvittää passit ja tulli. Mutta missä matkustajan hätä on suurin, siinä on aina lähellä Thomas Cook & Co:n mies. Tämä koko maailmassa toimiva englantilainen turisti- ja pankkiiriliike on ehdottomasti paras paikka kaikille neuvon ja avun tarvitsijoille, jota voi mitä lämpimimmin suositella. Kuten nytkin. Liikkeen agentti oli nähtävästi haistanut jo kaukaa, että veljekset olivat ostaneet pilettinsä heidän toimistostaan, koskapa hän tuikaisi paikalle kuin haukka, otti haltuunsa tavarat ja passit, käski seurata perässä, ja niin mentiin hänen mukanaan juoksujalkaa luukulta toiselle ja huoneesta huoneeseen. Kaikki kävi kiinteällä vauhdilla, ja viime tingassa ehdittiinkin hypätä junaan, joka nähtävästi saman Cookin miehen käskystä oli muutamia minuutteja odottanutkin. Siihen hän jäi seisomaan asemasillalle, pistäen saamansa juomarahat laskematta taskuunsa ja tuumien tyynesti, viitatessaan veljeksille jäähyväiset: "Well". Taas alkoi kulku pitkin kirkasvärisiä akvarelleja, tunnelista tunneliin, häikäisevästä ja hurmaavasta valopilkusta toiseen.
Veljesten osastossa istuu kolme englantilaista, kaksi vanhempaa naista ja nuori tyttö. Toinen vanhemmista on miehekäs ja tarmokkaan näköinen, lausuen mielipiteensä jyrkästi ja ratkaisevasti sekä lukien kiusallisen tarkoin, suurennuslasin avulla, Morning Postia; toinen on pieni ja hento, arka ja kiltin näköinen, anteeksi pyytävä, jolla on kristillismielinen kirja helmoillaan ja hallussaan seurueen tavarat. He ovat selvästi sisaruksia, vanhoja piikoja, joista tuo tarmokkaampi edustaa perheen miehistä elementtiä, hennompi naisellista. Kolmas, tuo nuori tyttö, on sievähkö, solakka, katseestaan päättäen parhaissa kaipuuvuosissaan oleva, "languishing", kuten englantilainen sanoisi; hän venyttelee ja on raukea. Hän on nähtävästi vanhempien naisten rappiolle joutuneen, sirkustaiteilijattaren kanssa naimisiin menneen ja varhain kuolleen veljen ainoa tytär, jonka tädit ovat ottaneet kasvattaakseen. Äsken sai hän eräällä pienellä asemalla, ehkä San Remossa, sinne, ilmestyneeltä vaalealta ja uljaalta englantilaisnuorukaiselta laatikon suklaatia sekä kukkia; kun Simeoni vilkaisee häneen, tuijottaa tyttö uneksivasti merelle, muistamatta puraista kädessään olevaa täytekaramellia. Huomattuaan Simeonin katseen tyttö säpsähtää ja nostaa kukat kasvojensa eteen, samalla kuin kaulalta alkaa kohota hienoa punaa. Vanhempi tarmokas neiti on pitänyt kaikkea silmällä ja rypistää hiukan otsaansa; Simeoni tuijottaa tärkeästi hänen ohitsensa kauas merelle, jossa jokin seikka on äkkiä herättänyt hänen huomiotaan.
Sitten saa perheen palveleva sielu merkin ja ryhtyy kaivamaan koriaan. Sieltä kohoaa esille teekannu ja muut tarpeet. Simeoni ihmettelee, miksi ei tyttö toimita näitä tehtäviä, jotka luonnollisesti kuuluisivat hänelle. Raukeana hän vain puraisee pienillä hampaillaan kärjen täytekaramellista ja rupeaa laiskasti imeskelemään sen sisällystä. Palveleva sielu ottaa kannun ja lähtee ravintolavaunua kohti, nähtävästi hakemaan kuumaa vettä. Hetken perästä tulee veljestenkin vuoro mennä sinne päivälliselleen.
Mutta käytävässä tuleekin palveleva sielu vastaan, arkana ja pelokkaana, heilutellen tyhjää kannua neuvottomasti kädessään. "Ettekö saaneetkaan kuumaa vettä?" kysyi Simeoni häneltä kursailematta. Palveleva sielu änkyttää jotakin, vapisten kiireestä kantapäähän, "ettei siellä ollut". — "Sepä nyt on merkillistä!" ärjäisee Simeoni, ottaa lempeällä väkivallalla kannun vapisevan missin kädestä ja marssii ravintolavaunuun. Siellä hän kokoaa kaikki ranskankielen taitonsa murut ja vettä tulee heti. Tuomas viittaa peukalollaan olkapäänsä yli ja määrää: "Englantilaisille ladyille!" Kyyppari menee viivana.