Mut joka ilta saapi se jälleen ikkunaan, min takaa tirskuttaapi ja värjyy viluissaan. Yön kaiken kartanolta kuin itkun ääni soi… Se kuollut ei? — Siis miksi sen hautasimme, oi!
III.
MYRSKY.
Rajutuuli ruoskien lehtiä ajaa! Terässiima sinkuvi, piiskaniskut kajaa: Taistohon, taistohon, tahdoit taikka et! Kiivas on kamppailu, hurmeessa kalvat, sodan laki säälitön, orjain henget halvat. Legioonat kentille lyötyinä jää tuhannet!
Huutavi myrskyhyn silvottu sielu: — Myötäsi vie minut, tuhon tulinielu, taistohon, taistohon tahdon sukeltaa! Kaikkeni heittää hiuskarvan varaan, haavoissa nauttia Voittoni paraan! tuskasta juopua turtunut. tuntoni saa!
DANSE MACABRE.
Taas taudin poltetta, purppuraa on täynnä puistikot, kentät, kunnaat. Näin kesän huumeisen kisailusta syys korjaa katkerat lunnaat. Oi, kaikki kauneus sairastaa! On marjat pihlajan niinkuin verta. Tuo kuumehehkua, kuihtumusta maan riemu runsainkin kerta.
Syysusvat kalseat kaupungin nyt kietoo vaippaansa lailla houruin ja hiilenkarvaiset sauhut mataa tuol' yllä kattojen kouruin. On löyhkä ilmassa spitaalin ja myrkkyhöyryjä nousee maasta. Vuon ruostelaineihin lehdet sataa kuin rutonkeltainen saasta.
Nyt kutsuu kuolema karkeloon, jo vinkuu viulut ja rummut raikaa ja tuhkanharmaalta taivahalta vain nauru naakkojen kaikaa. Siis tanssi hillitön alkakoon! Puut huitoo hurjasti oksin paljain ja kolkon tuomiokirkon alta käy vainaat juontihin maljain.