Vain syvemmälle liejuun jalka vajoo…
Sun tiesi tietymättömissä kulkee,
et kuule epätoivonhuutoain!
Jo silmissäni tummuu, särkyy, hajoo,
suohauta minut uumeniinsa sulkee! —
Ma herään pimeässä parahtain.
IV.
KEVÄTHYMNI.
On Jumala hyvä, Hänen tekonsa hyviä ovat. Tänä päivänä suli kuin pakkasjää kaikk' ajatukseni kovat. Ma onnesta itken ja kyyneltulvahan hukun. Kevätpuroina katkeruus virtaa pois, ma kiitos huulilla nukun.
On Jumala hyvä,
taas miljoonat silmut Hän avaa.
Kukat, hyönteiset talvihorteestaan
Hänen henkäisyllään havaa.
On Jumala hyvä,
Hänen lempensä määrää on vailla,
jalanjälkensä kultaiset nähdä voin
ma vesillä ja mailla.
On Jumala hyvä, taas katsoo Hän ihmisen puoleen, joka talven tappavan painon alla on vaipunut pimeään huoleen. On Jumala hyvä, Hän hymynsä säteillä antaa, Hänen silmäinsä loiste on mittaamaton kuin meri, jolla ei rantaa.
ONNI.
Maa liian kaunis, taivas liian kirkas on, sen sini liian väkevä ja polttavainen. Maan lapselle on armo ansaitsematon, jo täällä saada onni, autuus taivahainen.
Kuin jäinen puu, mi alastonna raukenee
tuoll' alttihiksi kevätpäivän syleilylle,
niin sieluni mun asunnoksi aukenee
nyt ilolle, ah, ikävöiden itketylle.