Hohtavat ilottomasti hopeapoppelit, murhettansa huokaa mustat sypressit rannalla Adrian meren.
LUKITTU LINNA.
Kävin nurmikoilla ma lapsuuteni. Sadehelmiä taivas itki apiloiden ja horsmien lehdille ja peippo lauleli niinkuin ennen oksalla tuuhean lehmuksen. Ma rappeutuneet muurit näin kivilinnan keltaisen, jossa asui vanha, ylpeä vallasnainen. Oli monta kymmentä vuotta sitten hän vaalien salaista suruaan pois paennut maailman pauhinasta tähän yksinäisyyden ja unhon paikkaan. Ja villiviini ja Intian krassi taa paksun, vihreän köynnösseinän hänen murheensa olivat kätkeneet.
Oi, olenhan sammalmuurin luona usein iltaisin istunut! Tuo äänetön, suljettu, synkkä talo niin veti ja kiehtoi mieltäni. Kun sydän oli joskus pakahtua suloisten ja tuskallisten sävelien tulvaan sinne juoksin. Painoin pääni mättäälle ja mietin, mahtoikohan kukaan pieni tyttö itkeä niin polttavia kyyneliä.
Mutta siitä on vuosia vierinyt. Nuo tuoksuvat, tahmeat kukkalehdet, joita nyt hyväilin kädelläni, eivät ole olleet ensimmäisen kevääni lapsekkaan kaipauksen todistajina. Seljapensas lienee jo kuusi kertaa pudottanut kukkansa sen jälkeen, kuuden kesän hiuduttava helle on paahtanut ruskeaksi niittyjen mehevän vehmauden. Syksyt ovat tulleet tuulineen, talvet heittäneet luntaan — ja aina on puhjennut jälleen uusi kevät.
Hentoisin ensi nuoruus! Oisinpa silloin tiennyt, miten ihanalta hohdat vuotten takaa, miten armaalta ainiaaksi kadotettuna, oisinpa pääni mättäälle painaen likellä haaveitteni linnaa, männyn juurella tumman ja varjoisan itseni ikuisiin uniin itkenyt, kun sydämeni vielä oli säveliä täynnä ja mieleni pehmeämpi metsäkyyhkyn untuvaa.
UNEN VENHE.
Unen valkea venhe liukuu yli virran pyörtehien. Vesipisarat airoista siukuu kuin ketju hopeinen. Hämyss' silkkisen baldakiinin Uni soittaa harppuaan, ja laulelma lailla viinin hänen vuotaa huuliltaan.
Ohi rannat kiitää — vaihtuu kylät, palatsikaupungit, Pois helmaan usvien haihtuu huvilinnat ja temppelit. Tuoll' yli sammalmuurin kukat mantelin varisee… Uni silmin kaihoisin, suurin vain katsoo, hymyilee.
Pojanpäänsä kiharainen alas miettien kumartuu, Hän ihana on kuin nainen, lumihipiä, luumusuu. Kuin vuoripurojen juoksu, sävel soi hänen harpustaan, hyasintin ja syreenin tuoksu hänen leyhyy laulaessaan.