"Ja minä suosin jumalallista laiskuutta", sanoi Sonja, "jota saa häiritä vain joku tanssiaskel, mutta nyt on minusta parasta, että heittäydymme suloisen vetelyyden lohtuisaan syliin! Oo, nämä isoäidin tuolit ovat hurmaavia, kun ne ihan tuhlaavat väljyyttä. Elsa, tarvitsetko tuota vihreää silkkityynyä?"
"En, ole hyvä, ota! En kaipaa selänpehmikettä. Muuten lähdenkin tästä laittamaan tavaroitani matkakuntoon. Poju, sinä, joka olet kätevä, saat tulla minua auttamaan!"
"Kyllä, olkoon menneeksi", mukausi Aina mielellään, "kun kerran on päässyt uskotun palvelijan asemaan nuoruudesta huolimatta".
Hän nousi hartevana ja suoraselkäisenä. Hänen päänsä kekotti rohkeasti tanakassa kaulassa. Hiukset valuivat taalalais-miesten tapaan leikattuina ja pellavankeltaisina otsalle ja poskille. Poju oli omalla uhallaan leikannut uhkeat palmikkonsa ja kuunnellut Ulla-tädin toruntaa harvinaisen tyynin mielin, sillä lyhyeksi leikattu tukka miellytti häntä. Se ei haitannut urheillessa.
"Nyt saan pitää sinut ihan yksin", sanoi Barbro hyvillä mielin Sonjalle, kun tytöt olivat menneet. "Onpa siitä aikaa, kun saimme jutella oikein rauhassa. Tiedätkö, minulla ei ole ollut ketään, jolle olisin voinut keventää sydäntäni. Vaikka eipä minulla ole ollut mitään kevennettävääkään — surkeaa!" lisäsi hän.
"Hoo, kyllä kai sitä tulee", lohdutti Sonja. "Äskeinen sähkösanoma merkitsee, ettet ole ollut aivan ilman elämyksiä. Saat huoleti puhua minulle, mitä hän oli miehiään."
"En tiedä — luulen kuitenkin — vaikka se on tyhmää."
"Sinähän olet niin varovainen, kuin olisit ladattu harvinaisilla salaisuuksilla. Anna pamahtaa vain, Babi! Pam!"
"Luulen, että sähkösanoma taitaa olla eräältä ylioppilaalta —"
"Pohjanperäläiseltä heilalta!"