"Mitä sanot? Kenellä on kaksoiset?"
"Kenelläkö? Gerda Skogilla, etkö tunne? Hänellä, joka pari vuotta sitten meni naimisiin insinööri Anders Skogin kanssa. Voit käsittää, että saamme lallattaa niidenkin lasten kanssa. Pikku lapset ovat minusta kuin puhkeamattomat sinivuokon nuput. Niistä toivoo niin pian kuin mahdollista tulevan jotakin oikeaa. Voi, miksi en pääse matkustamaan sinun kanssasi! Olin iloinnut siitä sanomattomasti."
"Minullapa on suunnitelma, Babi,"
"Ainahan niitä sinulla on jos kuinka paljon."
"On itseäni varten, mutta tämä koskee sinua. Kirjoita liikuttava kirje isoäidillesi. Sano, että tukehdut kuoliaaksi tai jotakin muuta sellaista ja että hänen täytyy pelastaa sinun henkesi. Ehdota mummolle, eikö hän omasta puolestaan ottaisi sanoakseen, että hän on niin sairas ja heikko, että tarvitsee jonkun tyttärentyttärensä hauskuttamaan itseään. Hän voi siepata kivukseen vaikka hermosäryn. Sehän kuulostaa kovin surkealta."
"Isoäitiä ei petetä. Ja onhan hänellä sekä seuranainen että kamarineitsyt, Hän ei minua tarvitse, ja toisekseen — mitä minä siellä maalla tekisin?"
"Kun sinä, Babi, kerran olet kana, niin on iso vahinko, ettet ole saanut täyttä höyhenpukua. Etkö ymmärrä, että Floda olisi vain matkahaluisen henkesi ponnistuslautana."
"Kyllä, mutta se ei käy päinsä." Barbro ravisti päätään.
Vastoinkäyminen ei milloinkaan yllyttänyt häntä uuteen ponnisteluun.
"Ei maksa vaivaa."
"Sitten kai minä saan ottaa sen tehtäväkseni. Isoäidin puoleen on käännyttävä joka tapauksessa. Kun minä koko kouluajan yrittelin muokata sinusta uudenaikaista ihmistä, niin täytyy minun nyt jatkaa työtäni. Sinä olet toisinaan ihan toivoton, varsinkin milloin olet oikein täynnä kotoisia vaistoja, mutta minä pidän sinusta, olet suorastaan suloinen kuin pieni hirvenvasikka."
"Pidätkö minusta oikein paljon?" Barbro kietaisi lujasti kätensä Sonjan kaulaan. "Voinko luottaa siihen?"