Babi hyppäsi korkealle ilmaan ihastuksesta. Eihän hän malttanut pysyä alallaan!
"Ja nyt menemme nukkumaan, lapsukaiseni. Nuku oikein makeasti!"
"Isoäiti, eikö serenaadeja pidetä enää ollenkaan?"
"Eipä juuri, Barbro; meidän aikamme ei ole romanttinen. Välistä kyllä voi sattua, että jotakuta kuuluisuutta kunnioitetaan sillä tavalla."
"Siis ei Babia! Hyvää yötä, rakas, kulta isoäiti. Ja kiitos, kiitos, kiitos Vahdin puolesta, joka sai niin ihastuttavan vasun!"
Barbro oli sanomattoman tyytyväinen, sanomattoman hyvällä mielellä pujahtaessaan valkoiseen vuoteeseen kukikkaan brokaadi-peiton alle. Hän ajatteli, ettei täällä ole vaikeaa olla kiltti ja ystävällinen kaikille. Ja isoäiti vaati vallan vähän, siksi oli ihmeellisen kepeää osoittaa hänelle huomaavaisuutta. Barbro kuvitteli, miten isoäiti ja hän istuvat vanhalla jakkaralla ikkunan edessä, missä isoäidin nojatuoli ja ompelupöytä olivat, ja juttelevat tuttavallisesti aivan kuin samanikäiset konsanaan.
Hän oli niin iloinen, että hänen oli vaikea saada unta, vaikka kaksi, kolme kelloa eri äänisoinnuin ilmoitti, että unen aika oli jo käsissä.
"Yks!" — "Yks!" — "Yks!" takoivat ne.