"Onko hänkin ylioppilas?"
"On — mutta en luule hänen jatkavan opintoja. Hän on joka tapauksessa vielä hyvin nuori."
Barbrolta pääsi helpotuksen huokaus. Tuntui tavattoman hyvältä kuulla, että jonkun toisenkaan ei tarvinnut käyttää aikaansa järkevästi. Bertingin tytöt olivat saaneet kasvatuksensa kauppahuoneessa, missä jokainen teko oli ensin harkittava ja tarkistettava ja, mikäli mahdollista, saatava antamaan hyviä tuloksia. Näitä periaatteita oli onnellisesti sovellettu kolmeen tyttäreen, jotka kukin lahjojensa mukaan olivat niitä kehittäneet, mutta Barbro, hennoin, lämpimin ja hillittömin neliapilaan lehdykkä, kärsi niistä kuin liian isoista, kaikki pimittävistä silmälapuista.
"Nyt otamme lupaa maanantaihin saakka, Barbro", sanoi isoäiti, "emmekä uudellakaan viikolla ponnistele liikaa, sillä lauantaina Barbro Berting saa päivälliset tanssien kera. Monia pareja ei tule, mutta jos teitä on kymmenen, kaksitoista nuorta, niin luulen sen riittävän."
"Kyllä, kiitos, rakas isoäiti."
Barbro kavahti jakkaraltaan syleilemään vanhusta. Samassa ilmestyi
Saara ilmoittamaan kandidaatti Boyen.
"Pyydä hänet sisään ja toimita meille vähän aamupäiväteetä, Saara", kehoitti hänen armonsa.
Huoneeseen astui lyhytvartaloinen, jäntterä nuori herra, jonka pyöreät kasvot olivat iloiset ja raikkaat, silmät kirkkaat ja älykkäät ja otsa harvinaisen kaunis. Hänen esiintymisensä oli arvokkuuden ja pyörähtelevän vilkkauden välimuoto.
Hän suuteli isoäidin kättä ja kiitti eilisillasta.
Sitten hän tervehti toverillisesti Barbroa ja kysyi, eikä häntä haluttanut lähteä ulos katselemaan kaupunkia. Olisi näet viisainta, että Barbro ensi töikseen ahmisi tuomiokirkon tornin ja holvien nähtävyydet. Jos hän ehtisi käydä Tegnérin talossa, olisi se hyvä teko, sillä tuon kultakiharaisen runoilijan asuntoa oli ruvettu arveluttavasti lyömään laimin.