Mutta Barbro oli aivan onneton ja kuiskasi rukoilevasti Sonjan korvaan: "Päästä minut, minä kerron sinulle koko jutun." Hämillään ja saamattomana hän seisoi paikallaan ja aivan kuin tarttuen viimeiseen pelastusrenkaaseen hän huusi kovalla äänellä toiselle puolelle salia:
"Hyvä herra Luikari, soittakaa meille onestepiä."
Mitta oli täysi. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen.
"En osaa ainoatakaan onestepiä", huusi Holger Boye, ikäänkuin Barbro olisi pyytänyt häntä soittamaan, "mutta ehkä herra Weber tahtoo olla ystävällinen? Weberhän teidän nimenne on?" Hän kumarsi kohteliaasti soittajalle. "Olette kai sukua säveltäjä Weberille?" kysyi hän innokkaasti. "Koko illan olen aikonut kysyä sitä teiltä. Minusta yhdennäköisyys on aivan hämmästyttävä."
Soittaja oli niin mielissään, että meni ansaan. Hän tosin heitti kieron, epäilevän katseen Barbroon päin, mutta ryhtyi kuitenkin pitkään sukuselitykseen. Tällä välin vei Barbro Sonjan ja Vivekan mukanaan ja kertoi heille avomielisellä tavallaan, että kirjaimet merkitsivät: Uppåt. Framåt. Ensin tytöt koettivat sotkea asiaa, mutta Barbron äänensävy oli aivan vakuuttava.
Lopuksi Sonja sanoi:
"No, sitten kai ne aikaa myöten saavat toisen merkityksen. Saat uskoa, että on olemassa joku, joka niille sen antaa."
Ensi kerran koko iltana Holger pyysi Barbron tanssiin.
"Mainiota", sanoi Barbro heti, "tahdon kysyä sinulta jotakin. Kuinka tällaisen saa pois?" Ja kesken tanssin hän näytti Holgerille käsivarressaan olevat pienet töhryiset kirjaimet.
"Se käy helposti päinsä, mutta miksi olet teettänyt tuon ihopiirroksen?"