"Mutta — sanohan toki ihmisiksi — miksi seisot tuolla tapaa? Joudu!"
"Minä ajattelen, että käymme ensin istumaan. Pujahda sohvalle, Mignon. Kas niin. Nyt panemme käsikirjoituksen tähän ja ryhdymme rauhallisesti keskustelemaan."
"Se ei ole tarpeellista. Minä voin yhtä hyvin repiä paperit rikki, sen näen silmistäsi."
"Silloin et näe oikein. Tiedätkö, mitä tämä on, Babi? Sinun tunnelmakuvasi on juuri sellainen, josta Snoilsky sanoo: Aatteiden purjehduskelpoinen valtaväylä nuoruuden veressä. Sitä myöten voivat kerran kulkea uljaat aatelaivat, mutta sitä on ensin vähän ruopattava ja padottava. Uskon kyllä, että kyhäyksesi voisi ilmestyä painosta, mutta minun mielestäni sinun on aloitettava korkeammalta tasolta eikä jäätävä pienten, töhertelevien, hiukan sivistyneiden tyttöneitien jonoon. Älähän" — Holger tarttui Barbron sormiin, jotka rupesivat repimään paperia vihan, surun ja nöyryytyksen kyynelten valuessa silmistä — "älähän revi. Pane talteen kuvauksesi ja katsasta sitä silloin tällöin kehittävin silmin. Taikka — kysy neuvoa joltakulta muulta. Ei minun arvosteluni ole erehtymätön. Olen aivan varma, että esimerkiksi Urban Freide antaisi sinulle imartelevan ylistyksen."
"En aio näyttää käsikirjoitusta hänelle, niin että…"
"Totta puhuakseni luulen sen olevan viisainta. Minä muuten tahtoisin hyvin mielelläni, että sinä ja minä yhdessä tarkastaisimme sen alusta loppuun. Otetaan se mukaan Linnunlauluun; siellähän tunteiden kevätpurot saavat virrata vapaasti. Minä kiitän sinua, Babi, luottamuksestasi. Saat uskoa, että pidän sitä suuressa arvossa."
"Ei kai se ole suurenkaan arvoinen", nyyhkytti Barbro ja alkoi yht'äkkiä vimmatusti takoa nyrkeillään viatonta, vanhaa sohvaa.
"Etkö mieluummin halua kurittaa suuttumuksesi aiheuttajaa?" kysyi
Holger ja kallisti hänelle pullean poskensa.
Mutta Barbro rauhoittui heti. Hänen mielentilansa kääntyi.
"Olen niin hävyttömän väsynyt", sanoi hän valittaen.