"Totta kai käsität, että sinun pitää istua tässä ja sivistää minun sieluani maisemakuvailulla. Ja jottei olisi vaaraa, että joudun vaillinaisesti ravituksi, on sinun sitäpaitsi hankittava minulle suklaanamusia. Olet koko peto, jos olet jättänyt ne ostamatta."
Uno vetää riemuitsevin elein päällystakkinsa povitaskusta ison pussin, mutta samassa Sonja kirkaisee ja varjelee hädissään pukuansa kookkailta, paksuilta, ruskeilta pisaroilta, jotka raskasmielisen totisina valuvat pitkin pussia.
"Onpa ollut liian vari suklaalla Unon sydämen lähettyvillä", nauraa
Lisa Harring. "Sulaa! Hyi, viskaa pois, ennenkuin kaikki vuotaa ulos."
Uno on hyvillään siitä, että hänen pukunsa on ruskeapohjainen, ja heittää koko kallisarvoisen herkkupussin vaunun ikkunasta ulos.
"Saanko istua tässä sentään", kysyy hän Sonjalta, "vaikka olenkin tehnyt vararikon?"
"Minä luulin, että teidän keskenne oli jo kaikki tavara yhteistä", huomautti Urban, joka näyttää erinomaisen hienolta harmaassa englantilaisessa puvussa ja hoikka kävelykeppi kädessä.
"Missä ihmeessä saisi istua, ettei paistuisi elävältä?" voihkii Viveka
Harring. "Ei ole mikään nautinto ajaa junassa tällaisella helteellä.
Kas, tässäpä on suloista. Yhdelle vielä sija varjossa!"
"Kenties minulle?" kysyy Holger Boye. "Vai arveletteko, että tulee liiaksi painoa hauraalle laudalle?"
"En kai minä mahda olla niin suunnaton koljo", vastaa Viveka pisteliäästi, mutta näyttää varsin rehevältä valkeassa sheviottipuvussaan.
"Paljonko painatte?" kysyy Holger Boye. "Minä puolestani saan kiittää skoonelaisen maaemon anteliaisuutta seitsemänkymmenenkahdeksan kilon maallisesta majasta. Se on aivan liikaa ystävällisyyttä yhdelle pojalle, mutta ilokseni voin todeta, etteivät tyttäretkään silti jääneet aivan osattomiksi."