Kaskut ja ilonpurkaukset vuorottelevat yhtä mittaa. Kaikki ovat kuulleet jotakin lystikästä omituisista vainajista, ja lämpimässä vaunussa surisevat mehiläiset, jotka kohta hurahtavat lentoon pesästä.
"Tahtoisinpa tavata jonkun tuollaisen omituisen henkilön", sanoo
Barbro. "Luulen, että voisin heti rakastua sellaiseen ihmiseen."
"Maltahan, kunnes Boyesta tulee professori", ehdottaa Einar. "Hänellä on kieltämättä eräitä edellytyksiä."
"Naissydänten valloittamiseen, niinpä kyllä", myöntelee Holger. "Ja tyydyttääkseni sinun kiihkeää omituisuuden-kaipuutasi, Barbro, uskallan heti ryhtyä tuumasta toimeen ja ehdottaa, että täksi päiväksi vaihdamme päähineitä. Tuollainen myllynratas kuin sinun hattusi mahtaa olla koko mukava telttakatos."
"Miks'ei, jos vain rohkenet. Minä kyllä mielelläni pidän ylioppilaslakkia", huudahtaa Barbro ihastuneena. Koko ajan toissayöstä saakka, joka oli huhtikuun viimeinen ja jolloin ylioppilaat Lundagårdin puistossa laululla tervehtivät kevään tuloa ja panivat valkolakit päähänsä, on hän salaa toivonut saavansa pitää sellaista vain yhden päivän.
Holger Boye näyttää tietysti perin hullunkuriselta ohuessa, valkoisessa pitsihatussa, jossa on koristeena helakka ruusu sivulla ja pitkät, riippuvat samettinauhat, mutta Barbro sitävastoin on kerrassaan viehättävä ylioppilasneitonen ja nauttii lapsellisesti tästä "keksinnöstä".
Asemalla maalaiset katsoa töllistelevät pyylevää nuorta herraa, jolla on päässä naisen hattu, mutta Holger Boye ei piittaa pienestä uteliaisuudesta.
Hattu keikkuu kallellaan hänen päälaellaan, kun hän taivaltaa jyrkkiä rinteitä ylös. Samettinauhat takertuvat orjantappurapensaisiin ja kietoutuvat puihin.
"Tällaiset hatut pitäisi vakuuttaa tapaturman varalta", tokaisee hän, kun ilmava pitsi käy huolestuttavan harseaksi oksiin kiertyessään. "Onko tämä päivän uutuus, Barbro?"
"Ei ole, vain vähän laitettu ja somistettu. Mutta jos turmelet sen, saat antaa jotakin korvaukseksi."