"Jäättekö Tukholmaan?"
"Jään, sisareni ja lankoni luo. He ovat luvanneet, että saan kutsua Minkan jouluaatoksi heille; hän on ainoa toveri, joka jää laitokseen." Barbro hymähti yht'äkkiä, sillä Minkan kohtalo oli sidottu Karlberg-tanssiaisiin ja heleänväriseen leninkiin. Sekö se tekikin kaikki niin ruusunhohteiseksi? Samassa välähti hänen mieleensä, minkähän näköinen mahtaisi Krapu olla tanssiaisissa, ja tästä ihmettelystä solahtivat ajatukset Päivänpilkkeiden ensimmäiseen vuosijuhlaan ja Lucianpäivään. Taitaisipa olla kova työ saada tohtori avustamaan. Hän osaa laulaa niin kauniisti luutun säestyksellä, oli Barbrolle kerrottu. Mutta tohtori oli hyvin vaikeasti taivutettavissa. Voi tosiaankin, jos hän saisi semmoisen valtin ohjelmaan. Hänen jalkansa liikkuivat melkein tanssin tahdissa, ja hän alkoi tuotapikaa kirkkaalla tulisella äänellään:
"Minulla on eräs pyyntö, jonka tahtoisin niin hirveän mielelläni tehdä tohtorille."
"Kuulen mielelläni, mikä se semmoinen on".
"Niin, meillä on juhla joulukuun kolmantenatoista päivänä. Me nimitämme sitä Päivänpilkkeiden Lucia-juhlaksi ja me aiomme ostaa joululahjoja vanhoille köyhille mummoillemme niillä varoilla, joita saamme. Ohjelmassa on näytelmä ja tanssia ja tombola ja minkä mitäkin, mutta olisi sanomattoman hauskaa, jos tohtori tahtoisi avustaa ja laulaa luutun säestyksellä…"
"Ei, neiti Berting", keskeytti tohtori jyrkästi, "siihen te ette minua saa".
Barbro aivan kalpeni. "Suokaa anteeksi", mutisi hän.
Hänen äkillinen säikähdyksensä tarttui tohtoriin. Tohtorista tuntui kuin hän olisi töykeästi tyrkännyt tieltään pienen, kukkia tarjoavan tytön, ja hän sanoi pehmeällä, sointuvalla äänellään:
"Teidänhän on annettava minulle anteeksi epäkohtelias kieltoni. Mutta kaikki tuollaiset myyjäiset ovat minusta vastenmielisiä, minua inhottaa esiintyä julkisesti. Ja toisekseen on kai teillä ja teidän tovereillanne ainakin puolitusinaa palvelevia kavaljeereja, jotka laulavat luutun säestyksellä. Minun lauluni eivät ilahduttaisi ketään."
"Kyllä, ne saattaisivat minut…"