Toinnuttuaan jonkun verran hän muisti heti Holger Boyen, joka kyllä tietää, mitä on tehtävä. Barbro veisi Viktorin entisen lapsuudentuttavansa Gerda Skogin luo. Tämä oli joutunut aikaisin ja, kuten sanotaan, hyviin naimisiin insinööri Anders Skogin kanssa. Siellä pikku Viktor varmaankin saa olla toistaiseksi. Siellä häntä ruokitaan ja pestään ja kammataan. Sinne mennessään hän ostaa pojalle pari lelua ja siistin vaatekerran ja jalkineet, ennen muuta jalkineet.
Hyvin touhuissaan talutti Barbro pienen vähäpuheisen suojattinsa erääseen suureen lelukauppaan, missä pojan ei oikein tehnyt mieli lausua mitään, mutta lopulta kuitenkin lapsenmieli pääsi oikeuksiinsa, ja hän mutisi:
"Hevonen."
"Tietysti sinä saat hevosen ja kärryt myös ja niihin pannaan pussillinen suklaata", sanoi Barbro. Saatuaan ostokset Barbro meni ryysymekkonsa kanssa eräälle autoasemalle. Siellä oli jo odottamassa muuan herra, nuori, ryhdikäs mies, joka oli näöltään pohjoismaalainen. Ihmetellen hän silmäili hienoa nuorta naista ja pientä likaista kerjäläispoikaa, joka niin luottavasti piti mustaa tassuaan naisen sormikasverhoisessa kädessä.
Vihdoin saapui auto. Pikku Viktor näytti uupuneen kokonaan, ja Barbro voitti kainoutensa. Hän meni tuntemattoman herran luo.
"Anteeksi, saisimmeko ottaa auton, vaikka teillä olisi vuoro, kun tulitte aikaisemmin?" sanoi Barbro hieman tarpeettoman nopeasti, mutta häntä aina hävetti puhutella tuntemattomia. "Pikku poika tuskin jaksaa seistä", lisäsi hän selittäen.
"Sen kyllä näkee." Herra kohotti kohteliaasti hattuaan. "Tietysti minä luovutan teille auton ja nostan pojan." Hän nosti Viktorin istumaan autoon.
"Aiotteko viedä hänet sairaalaan? Oletteko lastensuojelusnainen?"
"Ei, emme me mene sairaalaan. Kiitos avusta." Barbro huusi osoitteen kuljettajalle ja vasta sitten, kun auto oli jo täydessä menossa, hän muisti jättäneensä vastaamatta lastensuojelusseurasta. Häntä suututti nyt, kun tuntematon herra ei ollut saanut tietää, ettei hän ole mikään sellainen ohjelman mukaan toimiva hyväntekeväisyys-nainen, joka asianomaiselta taholta saatujen määräysten mukaan kulkee köyhissä kodeissa ja jolla ani harvoin on lämpimiä sanoja ja hyviä, sääliviä ajatuksia; suojelushomma, se oli jotakin selittämättömän viisasta ja laimeaa ja harkittua, ajatteli Barbro.
Jo seuraavana päivänä onnistui Barbron ja Holgerin saada yhdistynein ponnistuksin sairas työläisvaimo sairashuoneeseen. Siellä hän näytti jonkun verran virkistyvän huolellisella, säännöllisellä hoidolla, jota hänelle toimitettiin.