"Oi muistatko, Aksel, kun kultaustaan yli lapsuudenkaupungin aurinko loi kuin lempemme aamun armas koi."
Kesäkuun kuudes päivä! Taivas niin sininen, ja säkenöivää päivän hehkua niin paljon kuin sitä voi olla ainoastaan kevätkesän päivinä. Koko kaupunki lippujen korupuvussa. Ihmisillä kansallinen juhlatunnelma, ja kaikki puistot vihreissä viitoissa, joita tomu ei vielä ollut haalistanut eikä helle polttanut.
Djurgårdenissa, tukholmalaisten ilotanhualla, missä suuret ja pienet nauttivat kilpaa kesän antimista, nousi kohu ja tungos ylimmilleen, mutta arkipäiväisin ilonpito ja karkein ilvehtiminen jäi kentälle, jotavastoin sivistyneemmät huvinhaluiset ihmisparvet vetäytyivät Skansenille, tuohon suureen, ystävälliseen, vierasvaraiseen ulkoilmakotiin, joka syleilee kaikkia Ruotsinmaata rakastavia.
Yksinäisten ihmisten täytyi tänään katsella itselleen lepopaikkoja, sillä suuret olivat markkinat Skansenilla monine myyntikojuineen ja huveineen. Niilläkin käytävillä, jotka muulloin olivat tyhjiä, hälisi markkinaväkeä, kaikuivat hanurit ja viulut.
Mary Ehrestierna oli pukeutunut Blendaksi ja seisoi Pohjoismaisen Museon kojussa. Hän oli yhtä tyhmän ja säädyllisen näköinen kuin ennenkin, mutta hänen sukulaisensa ihailivat pikku Marya ja tunkeilivat ostohaluisina kojun ympärillä.
Minka ja Sonja olivat kukkakojussa tai oikeammin heidän olisi pitänyt olla siellä, mutta tuontuostakin he katosivat jonnekin Freide-veljesten kanssa. Kun he sitten palasivat kauniisti hymyillen ja säteilevin silmin, olivat he vastustamattomia.
Minkan tapa pyytää: "Ostakaa kukka!" oli aivan kuin hän olisi ojentanut kokonaisen kesän yhdessä tuoksuvassa onnenrykelmässä.
Ja kun Sonja sanoi: "Saako olla ruusuja?" niin olisi täytynyt olla aika jöröpää, jos olisi voinut kieltäytyä. Sonjan ruusujen täytyi olla piikittömiä, täytyi olla punaisia kuin nuori sydän.
Maud ja Märta olivat piparikakkukojussa. Maud oli mainio ja sai monen purskahtamaan sydämelliseen, jäätä sulattavaan nauruun. Märtan puolestaan täytyi lakkaamatta käyttää omia varojaan ja ostaa piparikakkuja tarjotakseen niitä pienille lastentarha-ystävilleen.
"Neiti on tuolla", kuului kerran toisensa perästä iloinen lapsenääni, ja niin paapersivat lapsukaiset tutun neidin luo, ja kaikki olivat yhtä "hirveän suloisia" Märtan äidinsilmissä.