"Isä raukka! Nyt minä ymmärrän", mutisi hän.
"Mitä sinä ymmärrät?"
"Minkä tähden hän kysyi sellaisella levottomuudella, viihdymmekö me Bergsjöholmissa. Oi, nyt minä käsitän, kuinka levottomaksi hänen täytyi tulla minun vastaukseni johdosta. Jospa minä vaan olisin tietänyt…"
"Mitä sinä sitten vastasit?"
"Totuuden, että me viihdymme täällä mainiosti, ja että äiti ennemmin kuolisi, kuin luopuisi Bergsjöholmista. Oi, miksi minä vastasin niin? Rakas isä parka!"
Dagmar purskahti itkuun.
"Älä nyt sitä sure, ethän voinut sitä auttaa", sanoi Robert lohduttaen. "Meillä ei ole mitään muuta tehtävää nyt, kuin kohota ylös onnettomuuksista, jotka ovat kohdanneet meitä."
"Me emme voi jättää Bergsjöholmia", sanoi vapaaherratar epätoivoisella katseella.
"Meidän täytyy", sanoi Robert hiljaa ja varmasti. "Sekä se, että kaikki muutkin, mitä meillä on."
Dagmar katsoi ylös ja koetti hillitä itkuaan.