"Viisi luullakseni, mutta minä tulen vaan lukemaan kahden pienen tytön kanssa."
"Eikö tuo sentään tunnu mielestäsi oikein hauskalta?" kysyi Anna rohkaisevasti.
"Hauskalta", toisti Dagmar surumielisesti nauraen, "en minä sinne mene huvin vuoksi, mutta mikä tahansa on parempi, kuin olla toisten rasituksena."
"Saatpa nähdä, että tulet vielä pitämäänkin toimestasi. Lapset ovat niin hauskoja", lohdutti Anna.
"Minä olen liian väsynyt, voidakseni olla huvitettu mistään."
Anna hyväili hiljaa ystäväänsä vastauksen asemasta. Dagmar ihmetteli mikä taikavoima oli kätkettynä noihin käsiin, joita hän aina oli pitänyt rumina; sellaista huojennusta tunsi hän nyt, kun ne silittelivät hänen otsaansa ja hiuksiansa.
"Kyllä sinä vielä saat voimia ja elämänhalua, kun saat alottaa toimesi ja tunnet, että ylläpidät itseäsi."
"Niinkö luulet?"
"Ehkä", sanoi Dagmar epäilevästi.
"Missä on äitisi nyt ja veljesi?"