Hän istui yksin vierashuoneessa. Lapset juoksentelivat salissa. Silloin tällöin kuului heidän äitinsä läpitunkeva ääni heidän meluansa äänekkäämmin. Dagmar mietti, mitä dosentti mahtoi tehdä. Hän toivoi hänen tulevan luokseen, hänellä olisi ollut niin paljon kysyttävää häneltä. Silloin kuului Svenniuksen ääni salista ja ikäänkuin olisi hän aavistanut Dagmarin hiljaisen kaipauksen, astui hän hetkisen kuluttua yksinään siihen huoneeseen, missä tämä istui. Hän kumarsi kevyesti ja pyysi, nähdessään kirjan Dagmarin kädessä, ettei hän antaisi häiritä itseään. Sitten istui hän lampun ääreen ja alkoi selailla pöydällä olevaa kuvateosta.
Dagmar taisteli sydämessään epäröiden olisiko hän edelleenkin lukevinaan vai puhuttelisiko hän häntä ja kysyisi sitä mikä hänellä oli sydämellään. Kenties uskoisi toinen, että hän vaan tahtoi mielistellä päästäkseen hänen suosioonsa, jos hän valitsisi jälkimäisen. Saattoihan tuntua omituiselta, että hän kääntyi syvine sydänkysymyksineen juuri hänen, tuon nuoren miehen puoleen, joka ei ollut hänelle muu kuin ventovieras. Mutta Dagmar ei tahtonut antaa turhan varovaisuuden estää itseään, vaan voitti pian epäilynsä. Hänen ei tarvinnut hävetä, kun hän omassatunnossaan tunsi olevansa vapaa kaikista sivutarkoituksista; tuo nuori mies saisi ajatella mitä tahansa, jos hän olisi niin typerä ja itserakas, että väärinkäsittäisi häntä.
"On eräs asia, josta minä tahtoisin niin mielelläni puhua Teille", sanoi Dagmar ja painoi kirjan kiinni.
Henning katsoi äkkiä ylös hieman hämmästyneenä, mutta tuo hämmästys ei näyttänyt olevan vastenmielistä laatua.
"Puhukaa vaan, jos minä jollakin lailla voisin auttaa Teitä", sanoi hän hänelle ominaisella, todellisen, personallisen harrastuksen leimaamalla kohteliaisuudella.
"Teidän saarnanne teki minuun syvän vaikutuksen", sanoi Dagmar keveästi punastuen, "se herätti minussa luottamusta Teihin ja Teidän arvosteluunne. Tahtoisin niin mielelläni kuulla Teidän ajatuksenne yhdestä ja toisesta seikasta, jotka viime aikoina ovat rasittaneet minua."
Henningin kasvot loistivat osanotosta ja myötätuntoisuudesta.
"Minä tiesin, että Teillä on huolia", sanoi hän yksinkertaisesti.
"Tiesittekö? Mutta kuinka voi Teillä olla tietoa minun sisällisestä levottomuudestani?"
"Minä näen sen kasvoiltanne. Ja tiedänhän minä, että Te olette saanut kokea paljon tänä vuonna."