"Siitäpä juuri tahdoinkin puhua Teille, isäni kuolemasta."
Hän kertoi Svenniukselle kokemuksistaan tuona kauheana yönä, jolloin kuolema oli astunut sairashuoneen kynnyksen yli ja niittänyt valmistumattoman uhrinsa. Hän ei salannut omantunnontuskiaan, joita oli tuntenut ajatellessaan kuinka hän oli laiminlyönyt sairaan sielun pitäessään huolta hänen ruumiistaan. Vihdoin päästi hän tuskansa ja levottomuutensa isänsä nykyisen kohtalon johdosta valloilleen ja lopetti tuolla epätoivoisella selityksellä, että, jos hänen täytyy uskoa, ettei hänen rakkaalla isällään ole enään mitään toivoa, silloin ei hän tahdo itsekään etsiä sitä pelastusta, jota tämä ei ole saanut maistaa. Lopetettuaan puheensa loistivat hänen silmänsä odottavasta innostuksesta.
Henning istui hetkisen hiljaa ja katseli miettiväisesti Dagmaria. Kun hän sitten rupesi puhumaan vaikutti jo hänen tyyni, hiljainen äänensä rauhoittavasti nuoren naisen kiihottuneeseen mielentilaan. Dagmar nojautui taaksepäin tuolissaan ja kuunteli paljon levollisemmin, kuin oli puhunut.
"On vakava asia kohdata valmistumatta kuolemaa eikä kukaan jää vaille rangaistusta, joka tässä elämässä on sulkenut korvansa evankeliumilta", sanoi Svennius, mutta lisäsi, huomattuaan tuskallisen ilmeen Dagmarin tummissa silmissä: "Mutta ette Te, eikä kukaan muukaan tiedä kaikkea, mitä on liikkunut isänne sydämessä, Jumala yksin tietää sen. Isänne kohtalo lepää Maailmansovittajan kädessä, ja paremmissa käsissä ei kukaan voi olla. Antakaa sen varmuuden lohduttaa itseänne. Älkää koettako tunkeutua sen läpi, mikä on mahdotonta ihmiselle. Ne, jotka ovat kulkeneet kuoleman läpi, ovat poissa meidän ulottuvistamme. Siten on Jumala määrännyt, ja meidän tulee vaan taipua hänen tahtonsa alle, meidän tulee painaa suumme tomuun Hänen edessään, jolla on kaikki viisaus ja voima."
"Itsenne suhteen sallikaa minun lausua Teille tämä neuvo: Älkää antako minkään, ei edes tyttärellisen rakkautenne ja levottomuutenne pidättää Teitä nyt, tuntiessanne Jumalan Hengen sisällistä vetovoimaa! Katsokaa, ettei Kristus turhaan ole kuollut puolestanne! Joka kerran kun ihminen vastustaa Häntä, kun Hän etsii häntä, tulee elämän tie hänelle vaikeammaksi. Ihminen vähentää enemmän ja enemmän itseltään kykyä kuulla Pyhän Hengen ääntä, joka kerran kun hän paaduttaa itseään sen kehoituksia vastaan. Sen vuoksi, vaikka me rakkaudesta hämäryydessä poistuneihin ja useitten raamatunpaikkojen nojalla mielellämme tahdomme toivoa mahdollisuutta, että selvyys voidaan saavuttaa vielä kuolemankin jälkeen, täytyy meidän huolellisesti varoa viivyttämästä ijankaikkisuus-asiamme ratkaisua edes yhtä ainoaa päivää, jos tunnemme Jumalan vetävän itseämme, sillä meistä ei yksikään tiedä, milloin meitä kutsutaan viimeisen kerran."
Dagmar oli syvästi liikutettu.
"Uskotteko Te todellakin, että on sellaisia, jotka joutuvat ijankaikkiseen kadotukseen?" kysyi hän väristen.
"Jos on joku ihminen, joka ijankaikkisesti vastustaa Kristuksen rakkautta, eikä anna sovittaa itseään Jumalan kanssa siten kun hän on määrännyt, täytyy minun uskoa se", vastasi Henning vakavasti.
"Hän joutuu silloin helvettiin?"
"Se on hänessä itsessään. Ajatelkaa ihmisen tarkoitusta, hänenhän tulisi elää ijankaikkisessa rakkausliitossa Jumalan kanssa, Hänen kuvanaan. Ennen kuin hän täyttää tuon tarkoituksen, taikka ainakin alkaa kulkea sillä tiellä, joka johtaa päämäärään, ei hän saavuta rauhaa. Ja ajatelkaa, kun hän yhä kulkee vastakkaiseen suuntaan ja koettaa toisella synnillä toisen jälkeen tukahuttaa sen sydämen levottomuutta, jonka itse Pyhyys on luonut itseään varten, kuinka täytyykään tuon levottomuuden kasvaa kuluttavaksi tuleksi hänen sydämessään."