"Pitääkö täti sitten kärsimyksistä?"
"Oi ei, luonnollinen ihminen karttaa niitä. Kuritus ei sitä kestettäessä koskaan tunnu ilolta, vaan surulta, mutta sittemmin kantaa se vanhurskauden rauhanhedelmiä niissä, jotka sen kautta harjaantuvat."
Anna nousi äkkiä ylös.
"Minun täytyy nyt mennä omaan huoneeseeni", sanoi hän ja meni ovea kohti.
Käsi lukon kahvassa pysähtyi hän ja sanoi ikäänkuin ohimennen:
"Niin, minähän tapasin Henning Svenniuksen kadulla. Hän viipyy muutaman päivän Tukholmassa ja tulee huomenna tervehtimään tätiä."
Vanhuksen silmät loistivat kuultuaan tämän uutisen.
"Oi, se on nuori mies, josta minä pidän", sanoi hän. "Milloin hän tulee?"
"En tiedä mihin aikaan. Mutta jos hän tulee aamupäivällä, olisi kai epäkohteliasta, ellemme pyytäisi häntä päivälliselle, jos hän haluaisi jäädä", sanoi Anna välinpitämättömällä äänellä.
"Niin, tietysti syö hän päivällistä luonamme, jos tahtoo. Se olisikin hupaista", sanoi Constanse täti.