"Ja nyt yhdyt sinä varmaankin itse minun käsitykseeni tässä asiassa", sanoi Henning sydämellisesti ja laski kätensä toisen olkapäälle.
"Olen tullut niin hellämieliseksi tänään, etten enää tunne itseäni", mutisi Kurt. "Etkö sinä luule hänen nyt pitävän syntinä ajatella minua, kun hän on tullut —, noin — toisenlaiseksi, minä tarkoitan vakavaksi? Minä en aijo teeskennellä hänen tähtensä!" lisäsi hän vilkkaasti ja katseli toveriaan melkein vihaisesti.
"Mutta sinä et myöskään saa paaduttaa itseäsi ja vastustaa Jumalan kutsumista peläten teeskentelyä", vastasi tämä.
He jatkoivat matkaansa vaijeten.
"Muuten ei minulla ole mitään oikeutta ajatella häntä", sanoi Kurt hetkisen kuluttua; "minullahan ei ole mitään ja — niin, sinä tiedät, että minä olen viettänyt arvotonta elämää. Sellaisena kuin hän nyt on, tuomitsee hän varmaankin minua ankarasti."
"Sellaisena kuin hän nyt on, tuomitsee hän sinua vähemmin ankarasti", sanoi Svennius. "Juuri senvuoksi, että hän on tullut tuntemaan oman syntisyytensä ja saanut anteeksi, on hän vuorostaan valmis antamaan anteeksi toiselle sen synnin, jota tämä katuu."
"Niinhän sen pitäisi olla, mutta onko siten aina laita?"
"On, missä usko on todellinen ja rakkaus oikeaa laatua."
"Joka tapauksessa ei minun tarvitse tänään päättää mitään", sanoi Kurt ja oikaisi itseään ikäänkuin olisi tahtonut vapautua jostakin taakasta.
"Älä sano niin. Olisi hyvä, jos päättäisit yhden asian tänä iltana. Rauta on taottava niin kauan kuin se on kuuma. Älä anna haihtua noiden hentojen tunnelmien, noiden lämpimien tunteitten, jotka kulkevat läpi sielusi ja herättävät epäilyksen tuhkasta sammuvan uskosi. Älä katsele niitä epäluulolla, äläkä anna niiden kadota käyttämättä, vaan tartu niihin kiinni ja muuta ne vakavaksi tahdoksi nousta ylös ja palata Isäsi luo. Säilytä se vähä, mikä sinulle ensin annetaan, sillä sille, jolla on, pitää enemmän annettaman, mutta jolla ei ole, häneltä otetaan sekin, minkä hän luulee itsellään olevan."