Kurt ei vastannut, ja he kävelivät pitkän aikaa mitään puhumatta.
"Kenties menemme kotiin nyt. Tähdet rupeavat jo kalpenemaan idässä", sanoi Henning vihdoin.
Seuraavana aamuna lepäsivät pilvet raskaina ja harmaina kaupungin päällä, kun Henning vieraansa kanssa meni alas Tukholmaan vievälle junalle.
"Ensikerran mennessäni Brotorppiin ilmoitan minä siitä sinulle, ja sinä tulet kanssani", sanoi hän.
"Ei maksa vaivaa minun mennä sinne", vastasi Kurt ärtyisästi.
"Oh, kyllä sinä tulet. Tämä ruma ilma se vaan sinuun nyt vaikuttaa.
Minä valitsen auringonpaisteisen päivän."
"Minä en aijo koskaan mennä Brotorppiin, minulla ei ole siellä mitään tekemistä."
"Et sinä eilen ajatellut noin."
"Eilen minä olin narri. Pääni oli aivan sekaisin, enkä minä ollut oma itseni. Tänään harkittuani selvällä järjellä asioita, olen huomannut, mitä hullutuksia olin tekemäisilläni. Ne olivat vaan vanhoja, tuhmia haaveita, jotka virkosivat eloon ja panivat hetkeksi pääni pyörälle. Eihän tällainen köyhä sanomalehtimies voi mennä naimisiin köyhän kotiopettajattaren kanssa. Jospa minä edes olisin niin sanoakseni kunnon mies ja voisin tarjota hänelle miehekästä tukea; mutta minä en voi sitäkään."
"Koeta tulla hänen arvoisekseen ulkonaisesti, mutta ennen kaikkea sisällisesti."